Musiikki
-
2008
Tracker-musiikkia
Aloin soittaa kitaraa muistaakseni 2003 kun eräs kaverini oli niin ystävällinen että antoi minulle vanhan sähkökitaransa. Pidin yhdessä vaiheessa vuoden tai kaksi taukoa, koska vasurina ajattelin vaihtaa vasenkätiseen soittotyyliin. Mutta en sitten jaksanutkaan ryhtyä opettamaan sointuotteita oikealle kädelle ja lopulta huomasin, että yritykseni opetella soittamaan vasenkätisesti oli saanut minut lopettamaan soittamisen kokonaan. Palasin oikeakätiseen soittotyyliin. Asia ei harmita minua enää, sillä luulen että vasen käteni improvisoi paremmin kuin oikea käteni voisi.
Soitan kitaraa sormilla, pääasiassa kynsillä. En yleensä käytä peukaloa soittamiseen. Plektralla en pahemmin osaa soittaa. Kynsillä soittamisessa on se huono puoli että varsinkin 12-kielisen kitaran teräskielet kuluttavat kynsiä nopeammin kuin ne kasvavat. En tiedä ratkaisua tähän. Kokeilemani sormiplektrat ovat olleet liian epätarkkoja.
Musikaalista koulutusta ei ole, paitsi että lapsena olin pianokoulussa muutaman vuoden. Mutta siellä vain opeteltiin biisejä ulkoa ja inhosin koko puuhaa paljon.
-
www.tuukkavirtaperko.net