Hassuja juttuja 2004

-

24.12.2004 pe (2)

Leena Krohnista vielä. Krohn selvästikin ajattelee, että esimerkiksi pihviin sisältyy jokin aivan erityinen arvo, koska sen ansiosta on sallittua tappaa eläin. Pihvihän on ruokaa, tavallaan siis välttämättömyys (se ettei Krohn mainitse kasvissyönnin vaihtoehtoa on tietysti oma kummallisuutensa). Entä sisältyykö tämä sama arvo Krohnin mielestä esimerkiksi näädänkarvasiveltimiin? Onko oikein tappaa näätä siveltimen takia? Synteettisiä vaihtoehtoja kyllä on, ne eivät tosin ammattilaisten mielestä ole yhtä laadukkaita työkaluina. Mutta ilmeisesti sisältyy, koska Krohn ei siitä valita. No, sivellinhän ei ole taideteos, sivellin on pelkkä työkalu taideteoksen tekemiseen. Teemu Mäen videoteoksessa kissan tappaminen on sellaisenaan osa itse taideteosta, ja se suututti Krohnin.

Näistä raaka-aineista voidaan vetää seuraava johtopäätös: Krohnin mielestä taide on arvotonta. Jos eläimiä saa tappaa ruuan, siveltimien, turkisten ja yleensä melkein minkä tahansa takia, oli tämä sitten ylellisyystuote tai käyttötavara, mutta ei taiteen takia, Krohn osoittaa olevansa todellinen taiteen vihaaja, jonka pohjimmainen argumentti on: ”Mistään taiteesta ei ole mitään hyötyä”. Tämä on hyvin kummallinen väite ihmiseltä, joka on itse kirjoittanut romaaneja ja muutenkin ansioitunut taiteen alalla. Miksi ihmeessä erikoistua ja tuhlata voimavarojaan johonkin, joka on täysin arvotonta? Luulisi Krohnin olevan onnellisempi vaikka bussikuskina.

---

24.12.2004 pe

Ala-asteella opettajat aina paasasivat suvaitsevaisuudesta, mutteivät itse kuitenkaan olleet kovin valmiita suvaitsemaan erilaisuutta. ”Tee niinkuin minä sanon, älä niinkuin minä teen” -kamaa. Muistan, kuinka tehtäväkirjassa oli mustavalkoinen kuva kaupungin raitista. Siihen oli piirretty harmaita rakennuksia ja laajoja asfaltoituja pihoja. Missään ei ollut nurmikkoa, pensasaitaa, liukumäkeä tai pientä, koristeellista lampea. Tehtävänanto kuului jotenkin näin: ”Tee tästä kaupunkiympäristöstä viihtyisämmän näköinen. Voit käyttää värikyniä.” Olisin halunnut lisätä kuvaan piikkilanka-aitoja ja savupiippuja, naulata umpeen rakennusten ikkunoita, laittaa vartijoita kaduille sekä ruosteisia tynnyripinoja rakennusten takapihoille. Sytyttää jonkin rakennuksen vielä tuleen.

Vakuutan, että se pieni poika, joka silloin olin, olisi antanut täysin rehellisen kuvan omasta esteettisestä näkemyksestään. Lapsena olisin halunnut asua teollisuushallissa tai juoksuhaudassa tai suuressa bunkkerissa, sillä ne paikat viehättivät minua. Tajusin kuitenkin, että opettaja olisi aivan varmasti ottanut piirrokseni vittuiluna ja pahastunut. Eikä häntä voi syyttää, hänellä oli edellytykset tehdä sellainen tulkinta ja sitä paitsi muitakin oppilaita valvottavanaan. Olin kuitenkin aika pettynyt kun oivalsin, etten saa tuoda esiin omaa kauneuskäsitystäni.

Tuo äskeinen nyt oli vain eräs yksittäinen koulukokemus, mutta nyt olen käynyt koulua siihen pisteeseen saakka että olen lukion abiturientti ja täytyy sanoa, että suurin osa koululaitoksesta on oppilaan itsensä kannalta yhdentekevää paskaa. Opettajat hokevat sellaisia asioita kuin 1) ”lukio on vapaaehtoinen, lähde pois jos ei kiinnosta” ja 2) ”koulunkäynti on teitä itseänne varten”. Molemmat väitteet ovat totta, mutta vain osittain. Kun ensimmäisen väitteen logiikkaa hieman soveltaa huomaa, että koulun lisäksi kaikki muukin, jopa elämä itsessään, on vapaaehtoista, ja jos on jotain valittamista niin kannattaisi vain olla hiljaa ja ampua itsensä. En usko, että opettajat ymmärtävät väitteensä tätä merkitystä. Oikeasti oppilaiden siis on, omista syistään, ”pakko” suorittaa lukio. Ei se ole ”vapaaehtoista”.

Entä toinen väite? Olen sitä mieltä, että ensisijaisesti koulu on yhteiskunnan vakauttamista varten perustettu sopeuttava, tuotteistava ja kurinpidollinen laitos, oppilaiden älyllisten potentiaalien hyödyntäminen on toisarvoista. Perustelen hieman väittettäni katkelmilla osoitteesta http://www.dyscalculia.org/Edu561.html. Tulokset ovat Yhdysvalloista ja Kanadasta, mutta uskon niiden olevan sovellettavissa Suomessakin. En ikävä kyllä vaivaudu kääntämään.

In 1975, the National Science Foundation estimated that 125,000 of the top 10% of bright children drop out of school. (Moore 1981, 3) Terman postulates that too many of our gifted, between 7% and 47%, are underachievers and ”languish in idleness.” (Strang 1960, 7) Jacques Barzun said, ”their discovery of themselves and by others, is not inevitable.” (Barzun 1959, 139)
...
Only 2% of the nations smartest students ever earn a Ph.D. Of the brightest students, 25% never finish college. Only 1% of the nation's population has superior intelligence. Children with IQs of 140, waste 50% of their time in the classroom, and those with IQs of 160 waste 100% of their classroom time. (Abraham 1958, 5-6)
...
Without special training in the recognition of gifted children, teachers will identify only 40% of them. (Strang 1960, 143) In 1983, the U.S. Commission on Excellence in Education estimated that 50% of all gifted children are underachieving, as defined as a discrepancy between ability and performance. (Ford and Thomas 1997, 1-2)

Aika saatanan kovaa tekstiä. Miksi näistä tutkimuksista ollaan hiljaa? Kyseessä on vakava ongelma, ja totta kai se voidaan ratkaista, jos oikeat tahot vain tarpeeksi yrittävät. Jos (luotettavaksi oletetun) tutkimuksen mukaan oppilaat, joiden ÄO on 160, tuhlaavat 100% koulussa viettämästään ajasta, jonkun muunkin kuin minun pitäisi olla huolestunut. Tämän mukaan koulu antaa kaikkein vähiten niille oppilaille, joille sen inhimillisen järjen edustajana pitäisi antaa kaikkein eniten. Mikä helvetin oikeus siinä on? En kyllä syytä opettajia, minkäs duunilleen voi. Mutta yhteiskuntaa syytän.

Jouduin äskettäin sairaslomalle käsittämättömän elämäni aiheuttamien psykoottisten oireiden takia joten luulisi että minulla on oikeus valittaa.

---

3.12.2004 pe

On kyllä väärin että jos nainen ostaa dildon niin hän on aikaansa seuraava kaunotar, mutta jos mies ostaa tekopillun niin hän on likainen vanha setä.

---

28.11.2004 su

Pelastakaa sotamies Ryan on kyllä masentavan epärealistinen elokuva. Eiväthän saksalaiset edes vittu yritä! Koko vitun konekivääripesäke aavalla pellolla. Jenkkejä voisi ampua siihen vaikka sata. Mutta ei. Niitä ammutaan yksi. Ja siitäkin yhdestä näkee, että käsikirjoittaja tappoi hänet vain jotta ei vaikuttaisi aivan idioottimaiselta. Talvisota ja Tuntematon sotilas edustavat edes hieman järkevämpää linjaa, Full Metal Jacket jo aika hyvääkin. Rukajärven tie taas on jotain toimintapaskaa. Päähenkilöt ovat niin ällöttäviä, koska käsikirjoittajat eivät pistä heitä kuolemaan turhaan. Minä haluan nähdä elokuvan, jossa loistavia henkilöhahmoja, vivahteikkaine ja vahvoine persoonineen, kuolee kuin heinää. Haluan nähdä direct hitin, jossa neljä päätähteä kuolee sekunnin kymmenesosassa. Haluan nähdä, kun moraali tämän kaiken keskellä muuttuu tuhkaksi, varisee maahan ja nousee siitä uudenlaiseksi. Mutta sitä ei kukaan tahdo näyttää. Eivätkö ihmiset tahdo nähdä? Olenko minä ainoa? Olenko joku pervo? Luulevatko muut, että nämä paskat sotaelokuvat tekevät jotain kunniaa sodan todellisuudelle?

Vitun sotamies Ryan. Sakut ampuvat tahallaan maata. Koko joukkue kokoontuu yhden haavoittuneen ääreen varmistamatta ensiksi, että kaikki viholliset ovat kuolleita. Ja kirkontornit. Olen pelannut tarpeeksi sotapelejä tietääkseni, mikä on huono paikka tarkka-ampujalle, ja kirkontorni on suorastaan huonojen paikkojen klassikko. Sinne jokainen katsoo ensiksi. Oppilaat pitäisi pakottaa pelaamaan sotapelejä kouluissa. Yhteiskuntaopin tunnilla. Day of Defeat olisi yksi hyvä.

Haluan nähdä elokuvan Berliinistä vuodelta 1945. Haluan nähdä, kuinka neuvostosotilaat raiskaavat kolmasosan koko kaupungin naisista. Haluan nähdä SS-miehiä teloittamassa Wehrmachtin sotilaita pelkuruudesta. Muuten en suostu uskomaan, että koko Berliini oli vuonna 1945 edes olemassa. Lisäksi haluan nähdä elokuvan Saksan hyökkäyksestä Puolaan. Haluan nähdä, kuinka puolalaiset tekevät ratsuväen rynnäkön saksalaista motorisoitua jalkaväkeä vastaan ja kuolevat viimeiseen mieheen. Muuten en enää usko koko toiseen vitun maailmansotaankaan.

---

24.11.2004 ke

Kaikki ihmiset, jotka ovat jossakin taitavia, ovat säälittäviä. Heillä ei ole ollut omaa elämää, oikeaa elämää, joten he ovat upottaneet itsensä johonkin kitaran soittoon tai maalaamiseen tai vaikka Taekwondoon. Taitavista ihmisistä on syytä tehdä pilkkaa. Poikkeuksen muodostavat tosin sellaiset taitavat ihmiset, jotka ovat oppineet taitonsa kouluissa, sillä tällöin kyse on vain sosiaalisesti hyväksyttävästä ja pakollisestakin yhteiskuntaan sulautumisesta.

---

20.11.2004 la (2)

Sota on kaunista. Mielikuvien tasolla olen aina rakastanut sotaa, kuolemaa ja tappamista, vaikken ole aina tiennyt miksi. Erityisesti pidän sodan jatkumon ajatuksesta, jossa sodalla ei ole alkua eikä loppua, vaan se on itsestäänselvä olosuhde johon kasvetaan. Siinä sodassa molemmilla osapuolilla on ehtymättömät resurssit. Vastapuolet eivät koskaan neuvottele, sillä diplomaatit tapetaan. Sotavankeja kidutetaan järjestelmällisesti. Jos toinen osapuoli ei keskitä maksimaalista voimaa sodankäyntiin, se alkaa heti hävitä. Kukaan ei tee aloitetta rauhan puolesta, sillä jokainen tietää, että vastapuoli käyttäisi minkä tahansa rauhanomaisen eleen tilaisuutena puukottaa selkään. Poliittisia, uskonnollisia tms. näkemyseroja sodan osapuolten välillä ei ole, ainoastaan me/muut -asetelma ja sen varaan rakennettu loputon tuhovimma.

Tässä kaikessa on se kauneus, että mielikuvan tasolla se vain jotenkin toimii. Jokaisella on oma henki panoksena, ja jos menettää halunsa elää niin kuolee välittömästi. Siksi olemme maailmassa, jossa jokainen tahtoo elää. Myös hyvä (omat) ja paha (viholliset) ovat selkeästi määriteltyjä, ja moraaliset ongelmat ovat siksi yksinkertaisia. Jos jonain sateisena yönä kokisi taistelutahtonsa olevan matalalla, voisi vain ajatella: ”Ne haluavatkin, että lannistun. Ne ovat tehneet tämän kaiken, jotta niin kävisi. Mutta minä en anna niille periksi.” ja sitten jatkaisi taistelemista ilman yhtäkään syvällisempää ajatusta sodankäynnin tarkoituksesta.

Sodan ihaileminen on ominaisuus, joka on hyvin syvällä minussa. Joku psykologiaa lukenut saisi varmaan kaikenlaista irti lapsuuden piirroksistani, sillä niissä oli paljon toistuvia teemoja. Pupulandia-sinfonia on osa sitä kokonaisuutta, mutta sitä ennen piirsin varmasti satoja tai ehkä yli tuhatkin erikoista olentoa, joiden kutsumanimeksi oli viimeistään 5-vuotiaana ollessani vakiintunut ”käykäinen”. Ne olivat samannäköisiä kliinisiä ja sukupuolettomia humanoideja, joita yhdisti murhanhimoinen sielu ja tuhansien vuosien sota. En nyt jaksa tarkemmin eritellä mielikuvitusmaailmojeni psykologisia funktioita, mutta voisin arvata hakeneeni vakautta, turvaa ja tarkoitusta elämääni luomalla maailmoja, joista on poistettu kaikki epäoleelliset asiat, kuten hyvin hoidetut puutarhat. Ehkä käyn läpi samaa prosessia vielä nykyäänkin.

---

20.11.2004 la

Ohjeet asunnon täyttämiseksi vedellä

Tämän ohjeen tarkoitus on auttaa asunnon täyttämisessä vedellä. Ohjeen noudattaminen voi kuitenkin olla hengenvaarallista ja/tai vaurioittaa asuntoa ja sen sisältämää irtaimistoa sekä koko kiinteistöä.

Asunnon on parasta olla kerrostaloyksiö, mitä pienempi sitä parempi. Sen täytyy täyttää seuraavat ehdot:
– Sähkötaulu ja tuuletusaukot on sijoitettu korkealle
– Rappukäytävään johtavassa oviaukossa on väliovi

Ensimmäiseksi asunnosta on katkaistava sähköt ottamalla sähkötaulusta sulakkeet pois ja kääntämällä pääkytkimen pois päältä. Lisäksi on syytä tukkia pistorasiat. Kaupoista saa lapsiperheitä varten tarkoitettuja muovipaloja, jotka voi työntää rasian reikiin. Palat sekä rasian reunat ja saumat kannattaa vielä tukkia reilulla kerroksella kosteudenkestävää silikoniliimaa. Myös kaikki lavuaarit täytyy tukkia. Lavuaareihin liitetyt viemärit on helppo tukkia avaamalla putket ja tunkemalla putkeen vaikkapa liian suuri superpallo, joka silikoonataan putken päähän kiinni. Kylpyhuoneen lattiakaivon voi valaa täyteen silikonia, mutta sekaan kannattaa laittaa iso kivi, sillä liiman kuivumisessa menee muuten kauan. WC-pönttö tukitaan nyrkin kokoisilla kivillä, ja tukos tiivistetään silikonilla. Myös pöntön vesisäiliön saumat, nupin reikä, istuimen sisäpintaa ympäröivä rako ja pöntön jalusta kannattanee huolellisesti valaa umpeen. Sisempi ulko-ovi ja ikkunoiden karmit on silikoonattava umpeen kaikista reunoista ja raoista ja kahvojen kohdalta.

Nyt asunnon pitäisi olla niin tiivis, ettei vesi pääse valumaan sieltä pois. Sitten vain avataan raanat ja odotellaan. Tuuletusaukot turvaavat hapensaannin. Veden pinta ei saa nousta tuuletusaukkojen eikä varsinkaan sähkötaulun korkeudelle. Täyttämiseen kannattaa käyttää melko lämmintä vettä, sillä kun hieman aikaa on kulunut, voi kylmä vesi alkaa tuntua ikävältä. Kylmyyteen kannattaa tosin varautua muutenkin, esimerkiksi märkäpuvun avulla ja pistämällä lämpöpatterit täysille. Asunnosta ei tietenkään voi poistua kun se on täynnä vettä, joten ruokaa kannattaa varastoida vaikka jonkinlaisen kellukkeista tehdyn lautan varaan. Ulostamista ja virtsaamista varten voi olla hyväksi hankkia minigrip-pusseja, vaikka tämä ei mikään takuuvarma ratkaisu olekaan. Täydet pussit voi laittaa jääkaappiin, jos sattuu sellaisen omistamaan. Kaappi tietysti on sammuksissa ja täynnä vettä, mutta pussien sisällöt eivät pääse sieltä kovin helposti vuotamaan muualle. Snorkkeli on avuksi tylsyyden ehkäisemisessä. Nukkumista ja lepäämistä varten kannattaa hankkia uimapatja ja pelastusliivit.

---

19.11.2004, pe (2)

Minun versioni jinjangista:

0 ei ole mitään, se ei tarvitse omaa väriään. Vain 1 tarvitsee värin.

---

19.11.2004, pe

Palautteen mukaan minun pitäisi tulla kouluun eikä miettiä kaikkea paskaa. En kumminkaan tule, pidän loppuvuoden sairaslomaa.

Maailma ihmetyttää. Kaikki tietämättömyydestä johtuva nihilismi. Tiedon pelko. Se sosiaalinen perintö minkä saamme syntymälahjaksemme. Ihmisten asenteet ja mielipiteet ja heidän tapansa takertua niihin. Ihmismassojen hidasjärkisyys.

---

18.11.2004, to

Minusta pitäisi tehdä eräs tutkimus vaarallisia lääkkeitä koskien. Vaarallisilla lääkkeillä tarkoitan sellaisia, joiden yliannostus voisi olla kuolettava, esimerkiksi trisykliset masennuslääkkeet tai jotkin unilääkkeet. Vertailtaisiin keskenään kaikkia tapauksia, joissa näillä lääkkeillä ollaan tehty itsemurha tai yritetty sitä. Sitten luokiteltaisiin kaikki tapaukset sen mukaan, onko kyseinen lääke ollut purkissa tai pullossa vaiko läpipainopakkauksessa. Hypoteesini on, että läpipainopakkauksissa olevilla lääkkeillä on yritetty itsemurhaa harvemmin ja lääkettä on otettu pienempi määrä. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että pullossa olevat pillerit voi suoraan ”juoda” sieltä, kun taas sadan paketissa olevan tabletin syöminen vaatii jo hieman käsityötä. Ehkä tällainen tutkimus onkin jo tehty, en tiedä. Joka tapauksessa mikäli hypoteesini on oikea, vaaralliset lääkkeet olisi eettisempää pakata läpipainopakkauksiin purkkien sijasta.

---

12.11.2004, pe

Teen tunnustuksen. Suuri osa mielipiteistäni koostuu isäni mielipiteistä. En kai voi tälle mitään. Elämähän on lopulta paremminkin jatkuva prosessi, kuin yksittäinen jana, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Vanhemman tehtävä on välittää hänen paras tietämyksensä lapselle. Mutta mikä erottaa kasvatuksen indoktrinaatiosta? Varmaan teoriassa eroja löytyy, mutta käytännössä nämä kaksi kulkevat väistämättä käsi kädessä.

Tämä on minulle henkilökohtaisesti tärkeä kysymys. Minulla oli joskus aiemmin ongelma sen kanssa, oliko päätökseni olla uskomatta jumalaan oman älyllisen ajatteluni tulos vaiko jotain, mikä ovelasti kasvatuksen kautta pakkosyötettiin minulle. Mutta pakkohan kasvatukseni on olla tärkeä minuun vaikuttanut tekijä, halusin sitä tai en. Samalla tavalla kuin viidennen sukupolven lestadiolainen saattaa olla jopa ylpeä näkemyksestään, ei minunkaan tarvitse ainakaan hävetä omaani. Olen kyllä tehnyt parhaani realistisen maailmankuvan kehittämiseksi. Eikä maailma voisi ylipäätään toimia, mikäli vanhemmat eivät saisi opettaa lapsilleen mitään.

---

24.10.2004, su

Ajattelen kaiketi näin: Ihmisellä on oikeus uskoa, sillä jos hän kaipaa uskontoa, hänellä on jokin perustavaa laatua oleva ongelma, eikä uskonnon kieltäminen ratkaise tätä ongelmaa. Uskonto pitää ihmiset rauhallisina ja kuuliaisina, jos he eivät muuten sitä osaa. Uskoon voi tuudittautua. Kun henkinen aikuinen on hakannut päätään seinään väsyksiin asti, voi huutaa ”Isii!” ja sitten Isi tulee, eikä enää tarvitse olla aikuinen. Ja eikö ole hyvä juttu että on tällainen Isi, joka kertoo ihmisille miksi ei kannata murhata, varastaa tai kiusata, jos sitä ei itse kerta kaikkiaan ymmärrä? Se on hyvä juttu. Jos siis ajatellaan etteivät nämä ihmiset koskaan voisikaan ymmärtää sellaisia asioita. Niin. Jotkut haluavat yrittää parantua ongelmistaan, toiset eivät. Toisaalta, jotkut eivät edes pysty.

---

17.10.2004, su

Kaverini sanoo: ”Pidä miekkaa ylhäällä, kyllä ne tuulimyllyt siitä kaatuvat”. Vittu, onko minusta tulossa joku Don Quijote? Seniili jo 17-vuotiaana. Robert Pirsigin filosofia tai omat ajatukseni eivät kiinnosta ketään. Ehkä ne ovat kaikki paskaa. Jatkan uskomista kuitenkin niin pitkään, kunnes joku pystyy tämän osoittamaan minulle. Olen kyllä avoin kaikille sen suuntaisille yrityksille, että tervetuloa vaan.

---

16.10.2004, la

Alkoi väsyttää kun luin Leena Krohnin sivuja. Isoa melua sekin jaksaa pitää Teemu Mäestä. Eikä siinä mitään vikaa ole, onhan hyvä että taidealan ihmiset ovat aktiivisia, mutta Krohnin logiikka tuntuu parin lukemani jutun perusteella rammalta. Krohn vaikuttaisi olevan sitä mieltä että kissantapon moraaliseen arvoon olisi vaikuttanut se, olisiko Teemu Mäki syönyt tappamansa kissan. Se on aikamoinen väite. Ei se kissa varmaan eroa huomaisi, syötiin se tai ei. Tai entä jos Mäki olisi syönyt kissan, mutta hänellä ei olisi ollut oikeasti nälkä? Onko ylipainoisilla ihmisillä tai urheilijoilla oikeus tappaa enemmän, koska he haluavat käyttää enemmän ravintoa kuin muut? Entä onko väärin jos heittää ruokaa roskiin? Entä jos se pilaantuu vahingossa, tai jopa puolivahingossa? Entä jos ruoka palaa pohjaan, kun sitä valmistaa?

Teemu Mäen kissantapolla ei ollut itseisarvoa, vaikka se näyttää siltä. Taideteoksen kannalta sillä oli vain välinearvoa. Ja jos tappaminen on välinearvona sallittu, miten kissan tappaminen taideteoksen vuoksi eroaa eläimen tappamisesta ruuaksi tai vaatteeksi? Entä onko väärin, jos teurastaja kokee työn iloa ja tappaa eläimiä itsetarkoituksellisesti, kunnes hänen työvuoronsa päättyy? Ja miksi Krohn näyttäisi hyväksyvän lihansyönnin, kun sille on vaihtoehtokin? Ei voi väittää että terveen länsimaisen aikuisen olisi pakko syödä lihaa selvitäkseen hengissä ja hyvinvoivana! Se on yksiselitteisen väärä väite.

Kun sovellamme moraalia eläimiin, me monesti vain näemme ihmisen eläimessä, emmekä edes yritä suojella eläintä, vaan itseämme. Itsereflektio onkin minusta oikein hyvä asia, mutta sen kanssa on syytä olla varovainen.

---

11.10.2004, ma

Ajatellaanpa seuraavanlaista tilannetta: Vaimo pettää miestään toisen miehen kanssa pari kertaa. Mies suuttuu, juo hieman viinaa ja menee murhaamaan tämän miehen. Tai: Mies pettää vaimoaan. Vaimo suuttuu, kun hänen onnelliseksi luulemansa avioliitto paljastuikin tällaiseksi, ja hakee eroa. Tämä on kohtalaisen yleistä. Miksi?

Pettäminen voi olla erittäin kipeä asia. Mutta kannattaako sen vuoksi tappaa, mitätöidä hyvänä pidetty avioliitto, tai satuttaa omia lapsiaan? Kysyn, että kannattaako se? Ketkä hyötyvät? Kun pettämistä aletaan kostamaan, siitä on haittaa kaikille suoraan asiaan liittyville osapuolille. Mutta onko siitä sitten hyötyä yleisen moraalin kannalta? Kostaja haluaa opettaa maailmalle: ”Älkää pettäkö tai teidät tapetaan!” Oppiiko maailma? Ei näyttäisi oppivan?

Erityisesti sitä en tajua, kuinka joku voisi katkaista avioliiton tai demonisoida puolisonsa pettämisen takia, mikäli liitto ennen pettämistä oli mitä onnellisinta aikaa. En tosin ole seurustellut enkä muutenkaan pidä itseäni sosiaalisesti lahjakkaana ihmisenä, mutta rakkaus, joka voi hetkessä katketa tai muuttua mielisairaudeksi kun sitä lyö oikeaan paikkaan, ei vaikuta aidolta. Sen lähtökohdat ovat teennäisiä tai naiiveja.

Eräs palautteen antaja muuten sanoi, että vanhat sivuni eivät olleet ollenkaan rumat. Hassua, sillä nyt kun asia tuli puheeksi, minä olen hänen kanssaan oikeastaan samaa mieltä. Jotkut vain sanoivat sivujani rumiksi, ja sitten omaksuin sen käsityksen. Olinpa heikko. Mutta tätähän tapahtuu. Muistan kun lapsena pidin tv-mainosten ihmisiä ällöttävinä, koska heillä oli liian valkoiset hampaat. Ja ajattelin että finnit ovat miehekkäitä. En käsittänyt, miksi niistä haluttiin eroon. Mutta sitten lopetin typeryyteni ja assimiloiduin länsimaiseen kulttuuriin. Nykyisin minä täysin aidosti pidän finnejä rumina ja valkoisia hampaita kauniina.

---

5.10.2004, ti (2)

Sain kaksi palautetta tuosta eilisestä merkinnästä, nopeus oli yllättävä. Kuulemma henkilökohtaisen palautteen lähettämisen kynnys on korkeampi kuin vieraskirjaan kälättäminen, ja vielä tavallista korkeampi, jos tahtoo vastauksen, koska silloin ei voi lähettää palautetta anonyymisti. Tottahan se on, ja tiesin sen kun muutin palautesysteemiä. Mutta vielä silloin, kun oli vieraskirja, se oli paljon vähemmässä käytössä sivu-uudistuksen jälkeen kuin ennen sitä, ja sitä ihmettelen. Mietin kyllä toisinaan pitäisikö vanha systeemi palauttaa. Sitten joutuisin taas vastailemaan sellaiseen ”moi oon Liina 9v ja näin eilen jotain gootteja jossain.... !” -kamaan. Ja se tuntuu vähän samalta kuin jos pitäisi käydä koulussa pukeutuneena nalleksi.

Minun tekisi mieli avautua henkilökohtaisesta elämästäni täällä. Nämä ovat taas näitä kausia. En avaudu sillä en halua, se tuntuu sosiaalipornoilulta. Enkä haluaisi oikein päästää toisia ihmisiä lähemmäksi itseäni. Miksi? Koska jos todella avaan turpani jostakin itseeni liittyvästä, uskon, ettei se ratkaise yhtäkään ongelmaani. Minut ymmärretään väärin, tai en pohjimmiltani kuitenkaan halua mitään apua, tai väärät ihmiset ryhtyvät auttamaan. Tai jotain muuta. Henkilökohtaisessa tilanteessa voin kyllä olla avoin, mutta täällä ei tee mieli. Jotenkin olen sen verran oppinut suojautumaan toisia vastaan.

Inhoan kyllä tunteita. Usein on pitkiä kausia, jolloin en tunne mitään, ja ne ovat ehkä minun versioni onnellisuudesta. Mutta sitten kun tunnen, olen vittuuntunut, yksinäinen, surullinen. Eikä mikään ilo ole koskaan sen väärti. Ei siinä, ettenkö tuntisi iloa, vaan siinä, etten osaa nauttia siitä. Vitutus on pitkää ja pysyvää, eikä sillä ole mitään väliä. Ilo taas on aina vain lyhyt hetki, ja sen ainutkertaisuuden tiedostaminen tekee siitä entistäkin lyhyemmän ja hermostuneemman. Ja vaikkei aina teekään, niin aidosta ilosta tulee krapula. Sitä huomaa ”Vittu, tästäkin minä jään normaalisti aina paitsi”, sitten pettyy, ja ehkä viikon päästä palaa takaisin tunteettomuuteen.

---

5.10.2004, ti

Joskus kävelin Helsingissä ja näin kaksi maastopukuista tyyppiä, jotka olivat selvästi lomalla armeijasta. Sain idean performanssinomaiseen juttuun. Hankkisi jostakin pikkupoikia, sellaisia 7-vuotiaita. Sitten jossakin yllättävässä tilanteessa ne pikkupojat piirittäisivät inttijätkät tiiviisti, yksi alkaisi soittaa nokkahuilulla Sieg Heilia ja muut tekisivät natsitervehdyksiä. Kukaan pojista ei puhuisi mitään ja ilme olisi topakka. Tilanne pidettäisiin käynnissä niin kauan kuin mahdollista.

Oli miten oli, minulla on kyllä joku natsifiksaatio. Ihan sen takia, että se on vieläkin poliittisesti niin käsittämättömän epäkorrekti aihe, varsinkin Euroopassa. Saksassa viranomaiset saavat tehdä ihan mitä vaan tyypille, jonka hallusta löytyy hakaristi. Sekä oman että vieraiden maiden kansalaisia on tuomittu pitkiksi ajoiksi vankeuteen ajatusrikoksista, ja tuomitaan vielä nykyäänkin. Internettiä yritetään sensuroida ulkomaita myöten. En ymmärrä sellaista kovin hyvin.

---

4.10.2004, ma

Se on jännä juttu että nämä sivut olivat suositut silloin kun ne olivat rumat. Taustakuvat olivat rumia, framet olivat rumat, fontti oli tukkoinen, mutta sanavalmiita ja ystävällisiä kävijöitä riitti. Nykyään en tiedä yhtään, paljonko täällä käy ihmisiä. Tuohon palautevärkkiini kirjoitetaan kerran kahdessa kuukaudessa. Joskus saatoin katsoa palveluntarjoajan sivuilta sellaista kätevää diagrammia, joka ilmaisi käyttöastetta eri päivinä ja jopa kellonaikoina, mutta palveluntarjoajani on joku virolainen pikkuyritys, jota voi kuvata seuraavasti:
– Tekninen tuki ei toimi
– Ei käsittele tilauksia
– Yrittää laskuttaa peruutetuista palveluista
Ja nyt asia on niin että tämä diagrammiohjelmakin on ollut rikki jo usean kuukauden ajan, enkä siksi osaa sanoa sivujen nykyistä kävijämäärää. Uskon että se ei ole ainakaan laskenut valtavasti, mutta palautteen määrä kyllä on tippunut lähes nollaan. Mietin miksi näin on, ja ajattelen vain että sivujen tuolloinen rumuus ja peelomaisuus jotenkin laskivat ihmisten kynnystä kommentoida. Ehkä minussa ruman layoutin kautta ilmeni jotain säälittävää, joka voitti sympatioita. ”Ai, tällä pojalla on näin hienoja piirroksia täällä vaikka nää sivut on tämmöset teinit!” Sivusto on vieläkin yksinkertainen, mutta ulkoasu on muuttunut kovaksi ja johdonmukaiseksi. Ja sellainen ei ole sympaattista.

---

30.9.2004, to (2)

Otan jääkaapista tomaatin, joka on kylmä, ja laitan sen raanan alle lämpimään veteen. Tomaatti tulee lämpimän tuntuiseksi. Sitten otan sen pois veden alta, ja muutamassa sekunnissa se on taas kylmä. Tämä on minusta jännittävää, mutta taidan ollakin vähän hölmö.

---

30.9.2004, to (1)

Selasin sattumalta vanhoja sähköposteja. 7.12.2002 olin sähköpostiyhteydessä Arton kanssa, aiheena uskonto. Tämä sähköpostien vaihto oli viimeisiä jäänteitä lapsuuteni lempiharrastuksesta, ”hihhuleiden kiusaamisesta”. Tosin muistelen, että tässä tapauksessa Arto, joka oli uskovainen, teki aloitteen itse.

Niin, joskus 12-vuotiaana kävin uskovaisten chäteissä, yleensä joko kiss.fi:n kirkossa (voi jeesus, siitä on vuosia kun viimeksi kävin kiss.fi:ssä!) tai lysti.net:ssä. Näissä paikoissa pyöri paljon kreationisteja ja muita happopäitä, joita vastaan hyökkäsin argumenteilläni evoluutiosta, Raamatun epäloogisuuksista ja uskonnon yleisestä turhuudesta. Usein sain pienen sodan aikaan, tai sitten väittelin ankarasti jonkun yksittäisen ihmisen kanssa. Mitä älykkäämpi väittelykumppanini oli sitä paremmin pääsin niskan päälle, sillä tyhmemmät ihmiset saattoivat aina turvautua siihen, etteivät he ymmärtäneet, mitä sanoin, tai että he eivät osanneet käyttää logiikkaa. Tietysti joku todella hyvä väittelijä olisi peitonnut minut joka tapauksessa, mutta sellaisiin en törmännyt.

Vaikka käyttäytymiseni oli epäkohteliasta, siitä oli minulle hyötyä. Väitteleminen ja palava haluni voittaa väittely opettivat minulle paljon retoriikan ja logiikan taitoja. Lisäksi tein runsaasti pohjatyötä varmistaakseni voittoni, eli opiskelin omaehtoisesti evoluutiota, Raamattua, kristinuskon historiaa ja jopa termodynamiikkaa. Paras aseeni uskontoa vastaan olisi tietysti ollut filosofia, mutta filosofiasta en silloin tiennyt mitään. Ja vielä yhden hyödyn keksin: chätissä väitteleminen edellytti nopeaa kirjoittamista, ja harjaannuin tässä niin paljon että saan nykyisinkin aikaiseksi parhaimmillaan 450 merkkiä minuutissa, eli 7,5 merkkiä sekunnissa.

Aina väittelymme, tai minun väittelyni, ei tosin ollut kovinkaan asiallista:

Arto:
Jälleen kerran näytit ajattelevan asian mustavalkoisesti, suorastaan naiivisti, kuin ällittelevä pikkulapsi
hiekkalaatikolla =) enkä tarkota sitä pahalla, siltä se vain tuntui noin ideologisesti.

Minä:
Olet vähämielinen paska jolla ei ole ainuttakaan omaa ajatusta. Et kelpaisi edes saippuan raaka-aineeksi. =)
Enkä tarkoita sitä pahalla, siltä se vain tuntui noin ideologisesti.

Olihan tuo tyhmää ja teinimäistä pätemistä, mutta hedelmällistä sellaista. Paljon hedelmällisempää kuin viinan juominen ja paikkojen hajottaminen, joka innostutti minua vasta myöhemmin ja oli onneksi kautena lyhyempi.

---

27.9.2004, ma

Painelen naamaani sormillani. Tunnustelen lihan alla olevia luita. Poskipäitä, leukaluun liitosta. Leukaluun kuoppaan saakka ulottuvaa hammasrivistöä. Tahtoisin nähdä oman pääkalloni. Ehkä kornisti hymyillä takaisin.

---

26.9.2004, su

Isot yöperhoset istuvat ikkunalasini ulkopinnalla. Kello on viisi aamulla. On pimeää ja kirkasvalolampun valo houkuttelee niitä. Olen kirjoittanut koko yön. En oikein osaa sanoa tästä mitään. Nyt tekisi mieli tupakoida. Voisin mennä ulos aamuyön sumuun takki auki, maiharit jalassa, istua pihakeinuun mutta olla keinumatta ja puhaltaa savua ilmaan. Kun mietin tätä, muistan kuitenkin että kaipaan tupakkaa vain tupakoimiseen liittyvien mielikuvien takia, enkä oikeastaan pidä nikotiinin vaikutuksesta tajuntaan enkä myöskään kurkkukivusta tai keuhkosyövästä. Siksi en tee näin.

---

9.9.2004, to

Tieteen ja urheilun maailmassa parhaat pärjäävät parhaiten. Vahvimmat heittävät pisimmälle ja viisaimmat näkevät selvimmin. Tämä on loogista, selittelyä ei juuri tarvita. Mutta entäpä liike-elämässä? Yksittäisen ihmisen taloudellinen menestys näyttäisi olevan pitkälti satunnainen asia. Kaikkein rikkaimmat ovat vain sattuneet oikeaan paikkaan oikealla hetkellä tai sitten perineet omaisuuksia. Eivät Bill Gatesin tai Venäjän oligarkkien käsittämättömät rikkaudet ole enää missään suhteessa heidän henkilökohtaisiin lahjoihinsa.

Tämä asioiden tila ehkä tuntuu epäloogiselta. Näiden lisäksi meillä on kuitenkin tarkasteltavana vielä kulttuurin ja taiteen maailma, ja se vasta epäloogiselta vaikuttaakin. Miksi maailman rakastetuimmat ja rikkaimmat artistit ovat sellaisia kuin Britney Spears tai Antti Tuisku? Taiteessa kaikkein keskinkertaisimmat ja älyttömimmät suoritukset käärivät fanilaumat ympärilleen. Turha väittää ettei Britney Spearsin musiikki olisi taidetta. Taide on suhtautumistapa, eikä se aseta itse objektille mitään vaatimuksia. Ja Spears on rikas ja hänen miljoonat esiteinifaninsa pystyvät rakastamaan häntä ja hänen musiikkiaan enemmän kuin kaikki maailman taidekriitikot, sillä näitä on yksinkertaisesti liian vähän.

Voi tietysti ajatella, että taiteeseen todella perehtyneet ja viisaat ihmiset voivat antaa artisteille sellaista arvostusta ja kunnioitusta, joka on jotenkin ”jalompaa” kuin massojen vastaavat tunteet. Asia voi ollakin näin. Taiteen tarkoitushan ei ole tuottaa taiteilijalle menestystä, vaan paremminkin kehittää taiteen kuluttajien mieltä. Vaikea taide on viisaiden yksinoikeus? Eihän ekaluokkalaisellekaan ole järkevää antaa materiaaliksi lukion oppikirjoja. Onko tällä tavalla mahdollista ajatella? Ehkäpä.

Soimaan itseäni, koska en saanut koko elokuussa kovin paljoa aikaiseksi. Tämä on minulle tyypillistä. Pohjimmiltani en osaa ottaa rennosti. Nyt asun omassa kämpässä, ja toivon tämän auttavan asiaa. Että saan taas otteen takaisin luomiseen. Mietin usein, onko tämä tapani syyttää itseäni turha vai tarpeellinen, enkä osaa päättää. On siitä hyötyäkin. Sen sijaan pakonomainen tarpeeni saada asioita valmiiksi on huono asia. Se saa minut tekemään viimeistelytyöt hätäisesti. Ja jos teen jotain isompaa projektia, joka ei tule valmiiksi kuukaudessakaan, en koe työtä enää palkitsevaksi.

---

2.9.2004, to

Tämä ”Hassuja juttuja” -osio on muuttunut. Jotkut varmaan eivät tykkää muutoksesta. Ei tämä ole enää hassu, paitsi ehkä tragikoomisesti, jos sorrun filosofoimaan jotain huuhaata. Mutta en jaksa puhua itsestänikään aivan jatkuvasti. Se ei tunnu hyvältä. Pakinointi olisi tietysti yksi vaihtoehto, mutta se tuskin sopisi luonteeseeni. Olen tullut liian kylmäksi ja analyyttiseksi voidakseni pakinoida.

---

24.8.2004, ti

Kuulin vähän lisää juttua tuosta Vanhasen Tatusta. Ilmeisesti hän ei ole tutkimuksissaan ollenkaan ymmärtänyt älykkyysosamäärän käsitettä (älykkyysosamäärä on aina suhteessa johonkin), vaan on poiminut luvut satunnaisista tutkimuksista suhteuttamatta niitä valitsemaansa keskitasoon. Paitsi että Vanhasen tekemät johtopäätökset hänen muodostamistaan faktatiedoista ovat siis vääriä, myös hänen faktatietonsa ovat vääriä. Siihen, että professori toimii tällä tavalla, en keksi muuta syytä kuin vanhuuden hölmistymisen.

Ongelmallista vain on että kaiken maailman vauhtipäät saavat tuollaisista kirjoituksista vettä myllyyn: http://www.vdare.com/misc/rushton_iq.htm

---

21.8.2004, la

Keskinkertaisista runoista saa tehtyä hyviä kappaleiden sanoituksia
Keskinkertaisten romaanien pohjalta saa tehtyä hyviä elokuvia
Keskinkertaisista musiikkikappaleista saa tehtyä hyviä musiikkivideoita

---

18.8.2004, ke

Jos joku kysyisi minulta, milloin eurot tulivat, en osaisi vastata oikein mitään. En kiinnittänyt koko asiaan huomiota, kun se tapahtui. Muistelen, että 20 000 markkaa kuukaudessa oli joskus aika hyvä palkka, pullo Ofeliaa maksoi 30 mk ja pullo Valdemaria 50 mk. Pehmis maksoi 12 mk ja kirves 40 mk.

Vuonna 2000 ei vielä ollut euroja. Näin uskon. Se olisi liian aikainen ajankohta. 2002 taas tuntuu aavistuksen verran liian myöhäiseltä. Arvelen että muutos tapahtui 2001. Mietin. Digitaalikamera maksaa 800 euroa. Maxiaski tupakkaa maksaa 5 euroa. Maalituubi maksaa 7 euroa. Mukava yksiön vuokra Mäntässä on 250–270 euroa.

Voisin mennä nettiin ja ottaa asiasta selvää. Sitten tietäisin, milloin valuutta vaihtui. Mutta en tee niin. Onhan se nyt tavallaan mukavaa olla tietämätön tällaisesta asiasta. Suorastaan lokoisaa.

Robert M. Pirsig ei yleisen mielipiteen mukaan ole filosofi. Tähän on hyvät syyt. Ensinnäkin hän on amerikkalainen, eikä kukaan filosofi voi olla amerikkalainen. Toiseksi hänen kirjansa ”Zen ja moottoripyörän kunnossapito” on kelvoton minkään filosofin pääteokseksi. Noin puolet kirjasta koostuu kerronnallisista osuuksista, joissa Pirsig ajaa moottoripyörällä ja puhuu itsestään. Toisesta puoliskosta puolet koostuu filosofisesti yhdentekevästä joskin mielenkiintoisesta haihattelusta, ja lopulta vain noin yksi neljäsosa koko pitkästä kirjasta käsittelee itse asiaa. Zen ja moottoripyörän kunnossapito olisi siis surkea referenssiteos. Lisäksi se että kirjoittaa filosofisen teoksen, jonka nimessä esiintyy sana ”Zen”, on vähän kuin tekisi ala-astetason äidinkielen oppikirjan, jonka nimi olisi ”Vittu Neekeri”. Keskiverto filosofian tohtori varmaan niputtaa Pirsigin samaan ryhmään alkemistien ja ennustajien kanssa, jos edes on kuullut koko henkilöstä.

Tieteen maailma on kyllä muutenkin kumma. Joksus tuntuu siltä, että todella uusiin asioihin ei uskalleta tarttua, sillä jokainen tutkija ja organisaatio näyttäisi painivan pinnan alla muhivien uskottavuus- ja tabukysymysten kanssa joko sisäisesti tai ainakin ulkoisen rahoituksen puolesta. Tai sitten uusia asioita ei vain nähdä, koska mikään olemassaoleva tieteenhaara ei ole sitä mieltä että ne kuuluisivat sen piiriin. Eikö asian pitäisi olla pikemminkin päin vastoin – niin että kaikkien lähimpien tieteenalojen tutkijat suorastaan parveilisivat tällaisten asioiden ympärillä?

Oli miten oli, en kuitenkaan allekirjoita Tatu Vanhasen äskettäistä tutkimusta eri rotujen älyllisistä kyvyistä. Väite siitä, että mustat olisivat valkoisia tyhmempiä, on minulle kuin mikä tahansa muukin väite, enkä suoralta kädeltä voi kiistää tai hyväksyä sitä. Vanhasen tutkimusmenetelmät ovat kuitenkin kehnoja, ja vielä kehnompia ovat hänen ja hänen kollegojensa päättelykyvyt ja yleissivistys.

Olen Vanhasen kanssa samaa mieltä siitä että jos älykkäät ihmiset tekevät enemmän lapsia kuin tyhmät, ihmiskunnan keskimääräinen älykkyyden taso nousee (kaikki eivät myönnä edes tätä, ihme kyllä). En vedä hernettä nenään Vanhasen tavasta täyttää tilastot arvioiduilla tiedoilla silloin, kun todellista tietoa ei ole saatavilla. Myös ÄO-testin käyttäminen älykkyyden mittarina on minusta hyväksyttävää, sillä parempaakaan mittaria ei ole, ja se ainakin on varmaa, että ÄO mittaa edes jotain.

Ongelma on kuitenkin siinä että Vanhanen luulee, että jokainen yksilö hyödyntää automaattisesti älylliset kykynsä maksimiin. Tämä on väärä luulo. Minustakin tulisi atleetti jos nostelisin puntteja kymmenen tuntia päivässä. Koska en kuitenkaan nosta, häviäisin todennäköisesti kaksintaistelun sutta vastaan, vaikka minussa onkin biologinen potentiaali suden voittamiseen. Neuropsykologisissa testeissä on osoitettu että äly kehittyy suurin piirtein samalla tavalla kuin lihaksistokin. Jos siis jonkin kehitysmaan erämailla syntyy lahjakas supervauva, hänen synnynnäiset kykynsä tuskin estävät häntä päätymästä ajamaan lampaita tai ympärileikkaamaan tyttöjä. Älykkyys on yhtä paljon kasvuympäristön ja ravinnonsaannin kuin synnynnäisten kykyjen ansiota, ja tämä on psykologinen tosiasia.

Toinen ongelma Vanhasen teoriassa: Korkeakulttuureja on ollut mm. Lähi-Idässä, Etelä-Amerikassa, Kiinassa, Japanissa. Meidän länsimainen kulttuurimme on vapaamielisimmälläkin mahdollisella tavalla tulkittuna vain parituhatta vuotta vanha, joten evolutiivisessa mielessä kyse on pelkästä silmänräpäyksestä. Rotujen tunnetussa historiassa ei ole mitään, mikä tukisi väitettä huomattavista keskinäisistä älykkyyseroista.

Vanhanen ei näytä tietävän mitään psykologiasta tai evoluutiosta, vaikka hänen tutkimuksensa käsittelee juuri näitä asioita. Kaikkein tympäännyttävintä minusta on kuitenkin se, että mediassa harva on viitsinyt kritisoida hänen varsinaista teoriaansa (vaikka se olisi varsin helppoa). Ajatellaan vain että on yleisesti ottaen väärin tehdä mitään vertailevaa tutkimusta roduista.

Enempää en nyt jaksa pauhata.

---

25.7.2004, su

”Ei minua se haittaa että olen ryypännyt kaikki rahani, vaan se että olen ryypännyt kaikki kossuni.”

Tämän pohjois-hämäläisen sananparren siivittämänä on rattoisaa lähteä mahdollisimman kauas Pohjois-Hämeestä. Kuten Helsinkiin. Ja sitten Urjalaan.

---

23.7.2004, pe

Aamulehti tänään:

Suhdannenousu ohitti Euroopan
Eurooppalainen työaika on liian lyhyt ja palkat liian korkeat. Siinä syy EU-talouden heikkoon kasvuun viime aikoina. (...)

Bertrand Russellilla olisi tähän varmasti jotain sanottavaa: http://www.zpub.com/notes/idle.html
Minä en näe huutavaa vääryyttä siinä että eurooppalaiset saavat tarpeeksi rahaa tekemällä vähän töitä. Ei raha kuitenkaan tule onnelliseksi siitä että sen määrä kasvaa.

Kesä on alkanut vasta nyt. Sellainen kunnon kesä. Eilen olin Mikan kyydissä autoilemassa Mäntän lähialueilla, puhuimme seikkailuista, joimme kokista, kävimme rannalla istuskelemassa. Mikan Ford Sierrassa on elämisen merkkejä. Ainoa asia joka siitä enää puuttuu on road movie, jossa se on pääautona.

---

20.7.2004, ti

Tympäisee kyllä tämmöinen.

Kuinka ihmiset eivät tajua eivätkä välitä, mitä heidän kirjoittamansa sanat oikeastaan tarkoittavat. Ja että joku lapsille räppäävä tyyppi voi ärsyttää enemmän kuin niin monet todelliset ongelmat. Ihan kuin se, että pinnallinen poppi myy, olisi popin tekijöiden vika. Turhaa minun itseni tietysti on tällaisesta mitään välittää, mutta on oksettavaa kuvitella että jos Pikku-G vaikka huomenna saisi kolarissa tuulilasin kappaleita aivojensa läpi, niin kymmenet tai sadat nuoret todella ilahtuisivat ja bilettäisivät ankarasti tapahtuman kunniaksi. Aina Sodankylästä Hankoon jossakin pöhisisi grilli, kun ihminen on kuollut ja pienen perheen kynttilä sammunut. Kuuluisuus on saatanallisen hirveä kohtalo.

Kohta joku varmaan tulee molottamaan että ”hei HALOO tää on pelkkä kanavan nimi!!”. Että se yhtäkkiä olenkin minä, joka tässä on tyhmä.

---

18.7.2004, su

Mieleeni palasi juuri eräs lapsuuden muisto. Olin vanhempien kanssa lomalla jossain, muistaakseni Gotlannissa, joka on Ruotsiin kuuluva suuri meren ympäröimä saari. Tuolloin olin ehkä kahdeksanvuotias. Eräässä turistinähtävyydessä minulle sitten tuli vessahätä, ja menin vessojen luokse jonottamaan. Yksipaikkaisia miesten vessoja oli kaksi, joista molemmat olivat lukossa, ja olin ainoa jonottaja.

Kului tolkuttoman pitkä aika. Lopulta toinen vessa vapautui. Sieltä tuli kuitenkin ulos kiharatukkainen, punanaamainen ja mielestäni tosi idioottimaisen ja nörtin näköinen nuorukainen. En halunnut käyttää hänen kanssaan samaa vessaa. Se olisi tuntunut tyhmältä, aivan kuin olisin jollakin tavalla yrittänyt liittoutua hänen kanssaan.

Koska minulla ei ollut kova hätä päätin odottaa, että toinenkin vessa vapautuu. Tähän kului vielä pisempi aika, mutta odotus kannatti: toisesta vessasta tuli ulos kunnon jätkä jolla oli nahkatakki. Menin tyytyväisenä sisään. En kuitenkaan ehtinyt edes sulkemaan ovea ennen kuin minun oli pakko tunnustaa, että vessa haisi aivan tolkuttoman pahalle, ihan kuin kaikki asiakkaat olisivat kusseet seinille pöntön sijaan. Otin pari askelta eteenpäin, mutta viimein huumaava lemu suorastaan työnsi minut pois. Sitten menin siihen vessaan, jota nörtti oli käyttänyt. Virtsatessani mietin prioriteetteja, mutta en päässyt mihinkään tulokseen.

---

15.7.2004, to

Poistin vieraskirjan. Siellä ei ollut enää aikoihin kuhissut sellainen suuri, kihisevä pieni yhteisö, jota olisi ollut mukavaa seurata. Tilalla on nyt uusi systeemi. Sen eräs lisäetu on ettei se tyrkytä kävijöille Antti Tuisku -sitäjatätä.

---

11.7.2004, su

Kuuntelen jazzia ja syön reseptivapaita rauhoittavia.
Kaikki on hyvin.

Uusi kännykkäni, Nokia 5100, on liikuttava monumentti sille, kuinka AMK:n paskinkin muotoilija voi saada ihan hyvän työpaikan. Kuminen kotelo muistuttaa toisaalta trilobiittia ja toisaalta sisäelintä. Mutta itse puhelin on hyvä. On taskulamppu ja iso näyttö. WAP ja GPRS, jos ikinä tarvitsisi. Tukeva. Ylihuomenna ostan siihen varmaan uudet kuoret.

Ehkä ikävimpiä asioita elämässäni on se, kun ryyppää vaikkei tahtoisi. Mutta miten sitä sosiaalista elämää saisi muuten viritettyä? Ei ihmisiä kiinnosta mikään, vai olenko se minä, jota ei kiinnosta. Yhden jutun olen muuten oppinut: Jos on illalla kotona ja kaverit soittelevat aivan jatkuvasti ja pyytävät messiin juomaan, ei kannata lähteä. Siellä ei ole hauskaa silloin. Jos on hauskaa, kukaan ei muista soittaa ja pyytää mukaan.

---

4.7.2004, su

Adrenaliini on pelottavaa kamaa. Se tekee minusta, erilaisen. Huomasin tämän tavallista selvemmin eilen, kun olin pelaamassa sählyä ensimmäistä kertaa yli kuukauteen. Sitten kun pallo on tullut ensimmäisen kerran kentälle, olen keskittyneessä, piittaamattomassa ja jotenkin mekaanisessa (en kuitenkaan aggressiivisessa) tilassa niin kauan kunnes lähden kotimatkalle. Tämä ilmenee jollakin tavalla myös sosiaalisessa olemuksessani pelin aikana. En tiedä, huomaako kukaan muutosta vai tuntuuko minusta vain erilaiselta kuin tavallisesti. Joka tapauksessa sähly on kivaa.

Juoksin itseni pelissä niin läkähdyksiin että meinasin oksentaa. Se oli myös kivaa.

Tekisi mieleni lukea Nyt-liitettä. Nyt-liite saa minut tuntemaan itseni urbaaniksi kesäihmiseksi. Myös Aamulehden mukana tulee liitteitä, mutta Tampere ei vain tunnu kaupungilta Helsingin ja sen lähialueiden rinnalla.

---

2.7.2004, pe

Suunnittelin tässä mielessäni pientä performanssinomaista. Leikkaisi pihanurmikkoa mopokypärä ja ajolasit päässä. Tai ehkä niin että ajaisi kouluun ruohonleikkurin kanssa. Sehän pärisee aika lailla se leikkuri. Ja vaikuttaisi hyvin keskittyneeltä. Jos joku kovis mopoilisi siitä ohitse, niin se hätkähtäisi.

---

1.7.2004, to (2)

Yksi asia on tällä hetkellä sellainen, josta todella en pidä, ja se on luterilainen työmoraali. Onhan se ollut Suomessa läsnä kai jo kauan luterilaisuutta ennenkin, mutta siitä on helpointa käyttää tätä nimeä. Kun tajusin, kuinka kieroutunut asia on kyseessä, tein siihen jyrkän pesäeron. Lisäsin Minä-kohtaankin tärkeimmäksi harrastuksekseni laiskottelun.

Mitä järkeä siinä on, että ihmiset ostavat tolkuttoman määrän jotain taimia ja sipuleita ja istuttavat niitä valtaviin kukkapenkkeihin, vaikkei oikeastaan huvittaisi. Pihanurmikkoa lannoitetaan ja sitten harmitellaan, kun se on kasvanut niin paljon. Ja sen jälkeen sanotaan surumielisellä äänellä: ”Pistettiin tohon myös tilliä ja persiljaa kasvaan, vaikka ei me niitä tarvita.” Miksei aikuinen, täysivaltainen ihminen saisi käyttää vapaa-aikaansa vaikka riippumatossa makaamiseen tai sellaiseen.

---

1.7.2004, to (1)

Vastoin odotuksiani äidinkielen tehtävä on nyt tehty. Kafkan luoma hahmo, Blumfeld, vanheneva poikamies, pääsi analyyttisiin kouriini. Riisuin häneltä vaatteet ja ajoin hänet kaljuksi. Kurkistin korvaan. Katsoin hemoglobiinin. Etsin ruumiinonkaloista huumepusseja. Soitin hänelle kitaraa.

Äidinkielen käsikirjassa on kuvia kirjailijoista ja taiteilijoista. Kaikilla on savukkeet kädessä. Timo K. Mukalta kuulemma meni yhden päivän aikana 3–4 askia tupakkaa ja 30–40 kuppia kahvia. Mutta mitäpä sitä kieltämäänkään. Harmillista vaan etten itse tupakoi päivittäin. En ole oikeasti edes kovin boheemi.

---

30.6.2004, ke (2)

Minua häiritsee se, kuinka luomistapani vaikuttavat olevan täysin erilaisia kuin muiden taiteilijoiden (jos saan itseäni sellaiseksi kutsua). Periaatteeni ja prosessini ovat mielestäni melko hyviä ja toimivia, mutta kukaan muu ei tunnu tekevän asioita samalla tavalla. Tavalliset ihmiset pitävät kyllä usein töistäni, mutta sellaiset, jotka ovat käyneet taidekorkeakouluja, eivät tunnu olevan kovin vakuuttuneita. Nämä ihmiset kumminkin juryttävät kaikki tuotokseni, ja heitä miellyttämällä minun on luotava tieni tähtiin, tai edes pienen mäennyppylän huipulle, jos sinne olen tahtomassa. Ja yleisesti ottaen tuntuu siltä että mikä tahansa teos on n * 1000:n euron taidepalkinnon arvoinen, kunhan se on suurikokoinen eikä siitä saa mitään selvää.

Taidemaailmaan (ja kirjallisuuteen, elokuviin, viihteeseenkin) on joskus uuvuttavaa perehtyä ja olla yhteydessä, ja harkitsen vakavasti, haluanko ollenkaan mennä opiskelemaan taidetta, vaikka se vaikuttaa nyt luonnolliselta vaihtoehdolta. Kun katselen muita, tunnen olevani sivistymätön ja tekeväni kaiken väärin. Jokin osa minussa koittaa ajatella, että oma ilmaisuni on ainoa arvokas asia, joka minulla on, mutta ne ajatukset hukkuvat meluun ja palkintoihin ja statuksiin ja avajaisten booliin.

En tiedä onko näiden asioiden sanominen ääneen viisasta, mutta ne eivät jätä minua rauhaan muuten.

---

30.6.2004, ke

Ei ole aivan helppoa kuvailla sitä apatiaa, jossa nyt olen. Ei sen syvyyden, vaan vivahteiden vuoksi.

Menin nukkumaan yhdeltä. Nukuin kaksi tuntia ja näin jännää unta. Siinä omistin tai olin saanut käyttööni suuren talon paikallisen ”postimäen” takaa, jossa on oikeasti metsää. Unen loppupuolella heittäydyin alas sillalta, sillä aloin epämääräisesti tajuta näkeväni unta. Pää edellä tippuminen oli pelottavaa ja ihanaa. Selvisin kuitenkin hengissä, ja huomasin päätyneeni matalan, laakean kaivon pohjalle täydelliseen pimeyteen. Kiipesin ylös kaivon reunan märkiä kiviä pitkin, joita etsin käsikopelolla. Päästyäni reunalle näin yhden kaverini, joka vaikutti iloiselta, ja heräsin kokonaan.

Makailin vuoteessa hetken, oli pimeää. Lopulta käynnistin tietokoneen jonkinlaisesta tottumuksesta. Olen tuijottanut ruutua, liikutellut hiiren kursoria ja katsonut, kuinka se jättää pienen vanan jälkeensä. Hassu graafinen efekti johon olin viimeksi kiinnittänyt huomiota ehkä silloin, kun sain tämän tietokoneen. Nyt kello on jo viisi ja alkaa olla aika kirkasta.

Minä en halua paljon mitään. En jaksa kirjoittaa. En jaksa piirtää, enkä maalata. En jaksa odottaa kustannusyhtiöltä vastausta, varsinkin kun se kuitenkin taitaa olla kielteinen. Koulutöitä kaikkein vähiten, vaikka pitäisi. Sivujen ylläpitäminenkin tuntuu menevän hukkaan. Se on työlästä, eikä täällä kovin moni kuitenkaan käy. Puolet niistäkin, jotka käyvät, vittuilevat minulle myöhemmin. Elämän tarjoamien loputtomien mahdollisuuksien kirjo on yleisesti ottaen tympäännyttävä. Mitä motiiveja minulla näitä mahdollisuuksia kohtaan sitten olisi.

Haluan päästä eroon tästä kaikesta hetkeksi. Lempityöni tällä hetkellä on Hyttynen, on ollut jo pitkään. Kun katson sitä miestä, kuulen päässäni itkuisen ja onnellisen äänen, joka sanoo: ”Enää ei tarvitse ajatella.” Lisäksi Hyttynen tuo mieleen oman luomisprosessinsa. Kuinka spontaani ja itsetarkoituksellinen se oli. Ja nopea. Rento. Minä pystyn sellaisiin luomisprosesseihin enää harvoin. Tämä päiväkirjamerkintä taitaa olla yhden sellaisen tulos, ja pidänkin kirjoittamisesta nyt. Mutta sitten kun tämä on valmis, mitäs sitten teen. Minun ajatukseni eivät enää tunnu vapailta. Ne ovat kahlittuja ja menevät samoja vanhoja reittejä pitkin, yhä uudestaan ja uudestaan.

En näe enää asioiden hyviä puolia. En usko, että minulla on ystäviäkään enää, vaikka tiedän että on. Enkä ymmärrä kesää. Inhoan kesää. Koskaan ei tunne oloaan niin yksinäiseksi kuin kesäisin, kun toiset ovat isosina leireillä, tienaavat kesätöissä, saunovat, seurustelevat ja käyvät festareilla. Juhannuksena minäkin yritin juhlia, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Tulin vain humalaan.

Ystäväpiirini ja maailmani tuntuu muuttuneen jotenkin masentavaksi, mutta ennen kaikkea se olen minä, joka on muuttunut masentavaksi. Nytkin kirjoitan tällaista juttua, ja pistän sen sivuille. Mitä iloa tästä on kenellekään? Ja toisaalta, eikö tällainen päiväkirjassa ruikuttaminen vain ole osoitus siitä, että olen huomionkipeä. Haluan jonkun taputtelemaan minua olkapäälle ja itkemään puolestani. Todellisia ihmisiä en kuitenkaan halua lähelleni koska, no, en vain halua. Sitten vain vuodatan yleisölle. Annan koko maailman nähdä, kuinka vitun täynnä teiniangstia ja itseäni olen.

Voidaan rukoilla että tämä on tilapäistä.

---

29.6.2004, ti

Sain palkan työstäni lukion johtokunnassa. Verojen jälkeen käteeni jäi kuusi (6) euroa. Olin vähän harmissani, mutta toisaalta jos veroprosenttini on yli 50, minun täytyy pitää itseäni suunnattoman hyvätuloisena tyyppinä.

Koulu on muutenkin läsnä. Teen tässä keskeneräiseen kurssiin kuuluvaa novellianalyysiä, ettei äidinkieleen tule etenemisestettä. 1. heinäkuuta on deadline. Pitkällisen prosessin tuloksena minusta tullut suunnattoman laiska ja itsekäs tyyppi, tai ainakin kuka tahansa opettajani voisi oikeutetusti sanoa näin, jos haluaisi. Ehkä jotkut kaverinikin voisivat sanoa niin. Jos en nyt itsekäs ole, niin ainakin itsekeskeinen.

---

9.6.2004, ke

Lueskelin vähän Freudia:
–Taidat olla jollakin tavalla anaali persoonallisuus?
–Haista paska.

Olin Lapissa. Olen ollut vihainen ja raivoisa, fanaattinen, ahdistunut, masentunut. Tällä hetkellä kuitenkin aika tyytyväinen. On rankkaa puuhaa siirtyä koulun rytmittämästä elämästä lomaelämään. Koulujen päättäjäistilaisuudet eivät ole kivoja. Ei siksi että suhtautuisin niihin mitenkään sentimentaalisesti, vaan lähinnä siksi että ne saavat koulun tuntumaan niin pirun tärkeältä.

”Toivottavasti et ollut liian humalassa laulaaksesi karaokea.”

---

27.5.2004, to

Icy tower on siitä mainio peli, että ainoa tapa millä sitä voi pelata hyvin on sellainen ettei tavallaan ajattele koko peliä. Tämä varmaan häiritsee joitakin kunnianhimoisia tyyppejä.

---

25.5.2004, ti

Selailin muutama päivä sitten vanhojen sivujeni vieraskirjaa. Olin nostalgisessa puuskassa. Silloin sivut olivat pirun suositut, vieraskirjakin luettiin noin 20 kertaa päivässä ja sinne kirjoitettiin usein päivittäin.
Olin aika rankka tyyppi talvella 2002–2003. En ehkä kovin fiksu, mutta sitäkin vihaisempi. Nykyisin kaipaan välillä sitä paatosta:

15.2.2003 ”piritta” kirjoitti:
aika härskit sivut... mukavaa. juo maitoa. maito on terveellistä. kahvi on pahasta.
irc on myös pahasta. siinä helposti unehtuu sosiaalinen elämä (siis se mikä on sen tietokkoneen ulkopuolella yleensä).
eipä mulla muuta. pidä ittes miehenä.

Minun vastaukseni:
Tykkään olla härski. Minusta vanhoillisuus ja kaavoihin ja etiketteihin jämähtäminen on väsyneille runkuille joilla ei ole voimaa olla mitään. Tyypillinen vihaisen nuoren miehen asenne, mutta olkoon silti. Kaikkein kalleinta maailmassa on olla viisas sekä radikaali.
Sen lisäksi sanon, että kannattaisi hieman harkita noita kommentteja ircistä. Irc on sosiaalinen ympäristö. Minä pärjään hyvin ilmankin sosiaalisia kokemuksia ja toisia ihmisiä, vaikka minulla ei mitään sellaisia vastaankaan ole. Tämä näkyy ihan siinäkin että vaikka kone ja netti ovat aina päällä, niin nykyään jaksan harvoin edes käynnistää ircciä. Siellä kanavilla heiluisi kuitenkin kaikenlaisia ihmisiä säheltämässä kaikkea tyhmää, eikä sellaista jaksa katsella. Voi yhtä hyvin tehdä jotain oikeasti mielenkiintoista. Olen antanut useammalle kuin yhdelle tytölle automaattiset pakit todettuani että juon mieluummin viinaa ja viritän tietokonettani kuin säätäisin joitain vitun tyhmiä ihmisiä ja niiden välisiä ihmissuhteita. Totta vitussa olisin saanut tähän mennessä jo paljon pesää jos olisin toisin valinnut, mutta VITTUAKO SITTEN? KUKA VITTU SITÄ HALUAA? MENE VITTUUN SIITÄ VITTUILEMASTA! EN KAIPAA TOISTEN IHMISTEN LÄMPÖÄ, IHMISET OVAT PELLEJÄ JA NIILLÄ ON PAHAT MIELESSÄ! TÄLLAINEN TYYPPI MINÄ OLEN JA TÄTÄ MIELTÄ! VITTU!

Tuo tekstini vain saa minut hyvälle tuulelle aina kun luen sen. Se on puhtaimpia esimerkkejä kaikesta koskaan harjoittamastani itsetarkoituksellisesta raivoamisesta. Toivottavasti vieraskirjaan kirjoittanut henkilö ei loukkaantunut.

---

16.5.2004, su

Eilinen oli aika jännä päivä. Olin vähän krapulassa ja tunnetilani heittelehtivät. Onni oli kuitenkin matkassa, ja nukkumaan mennessäni olin ehtinyt nettoamaan askin norttia ja pullon Koskenkorvaa. Norttiaski tuli kun annoin kavereille luvan käyttää joitain vanhoja piirroksiani levynsä kannessa, viinan jäljille taas pääsin huomatessani IRC-kanavamme topicin: ”http://www.ebaumsworld.com/warthog.html - kossua sille joka läpäisee kentän 30”.

Ei kai sitä enää tätä paremmin voi krapulapäivää käyttää.

Humalassa, eilisen ja toissapäivän välisenä yönä, tulin maalanneeksikin. Yleensä sitä ajattelisi että humalassa maalaa pelkkää paskaa, ja näin asian laita varmasti onkin, ellei suhtaudu tilanteeseen oikealla tavalla. Minä mielestäni suhtauduin nyt, syntyi Hyttynen. Täydennetty versio aiemmin keksitystä ideasta.

Jollakin tavalla sitä kännissä ymmärtää parhaiten Kalervo Palsan tauluja ja sarjakuvia. Ne tulevat ikään kuin täyteen. Kerran luin pikkutunneille saakka Kuolemaa ja intohimoa unta odotellessani, ja nukahdettuani näin päihtyneitä painajaisia jotka vielä krapulapäivänäkin vaivasivat mieltä. Hienoa on myös se, kun yksin humalassa huomaa yhtäkkiä rakastuneensa johonkin ihmiseen, ja alkaa kaipaamaan tätä. Sitten krapulassa miettii, että mikähän päähänpisto tuokin oli.

En minä enää pidä Palsasta samalla tavalla kuin ennen. Palsa on mainio, mutta ei loistava. Toisaalta en minä taida muitakaan taiteilijoita juuri arvostaa. Enkä kirjailijoita tai muusikoita, musiikkia tosin tunnen huonosti. Filosofeja ehkä enemmän, sekä koomikkoja. Tai kyllähän minä taiteilijoitakin arvostan, mutta sellainen palvova ihailu ja kateuskin on läpikotaisesti kaikonnut. Tämä lienee hyvä asia.

Mietin tässä abiristeilyä. Abiristeilylle mennessäni tulen olemaan 17-vuotias, sillä menin 6-vuotiaana kouluun. Pelkäsin aluksi pääsemiseni puolesta, mutta ilmeisesti huoltajan allekirjoittaman lupalapun kanssa pääsee laivalle, ja baareissa ei taida kukaan enää kysellä papereita. Olisi mukavaa jos eräät turkulaiset ystäväni pääsisivät samalle laivalle.

Minä en kyllä ole abiristeily-tyyppinen ihminen. Juon mielummin pienen ja läheisen porukan kanssa, joka ei pane heti pahakseen vaikka sitä eksyisi järjen poluilta. Kyllähän sellaisen porukan voi risteilyltäkin löytää, mutta sen on oltava tiivis ja tarmokas ja toimittava niin että se suojelee yksittäisiä jäseniään järjestyksenvalvojilta ja muilta häiriköiltä. Täytyy kyllä kitata kova känni jo satamassa ettei se valtava tuntemattomien ihmisten väenpaljous ala ahdistamaan. Ja nopeasti.

Mutta en minä paljoa ryyppää. Nykyisin kärsin jonkinlaisesta krapulasta noin viikon ajan ryyppäämisen jälkeen, ja siksi kunnon kännien vetämiseen tarvitsee aina syyn. Mistä tulikin mieleen, etten ole ystäväni Mikan kanssa ryypännyt aikoihin. Tämä on syytä korjata jossain välissä.

---

www.tuukkavirtaperko.net