Nettipäiväkirja 2007



---



29.9.2007 la (2)


   Muutin palstan nimen. ”Hassuja juttuja” ei ollut kovin kuvaava. Tämän palstan tarkoitus ei ole ollut pääasiassa viihteellinen tai humoristinen sitten vuoden 2002, eikä minulla myöskään ole syytä vähätellä itseäni sen enempää kuin kadunmiehelläkään.
   Nämä sivut kaipaisivat ehkä pientä kasvojenkohotusta. En ole vieläkään oikein varma onko tekstin luettavuus riittävän hyvä, vai pitäisikö fonttia ja/tai värejä muuttaa. Lisäksi tänne on tullut joitakin kirjoitusvirheitä sen tuloksena että aloin käyttää Trellianin sijasta Amayaa sivujen editoimiseen. Joitain välilyöntejä on jostakin syystä kadonnut. Muutenkin voisi vetäistä pienen kielioppi- ja kirjoitusvirhekierroksen, ja ehkä vähän siistiä joitain kömpelöimpiä virkkeitä.
   Sitten pitäisi kanssa yhdenmukaistaa lainausmerkit. Välillä olen kirjoittanut sivulle suoraan, välillä pastettanut tekstiä tekstinkäsittelyohjelmasta, ja tuloksena täällä näkee sekä lainausmerkkiä " että lainausmerkkiä ”. Sama koskee varmaan myös heittomerkkejä. Viivatkin pitäisi yhdenmukaistaa. Siitä ei ole edes hirmu kauan kun tajusin, että tietyissä yhteyksissä ei ole oikeaoppista käyttää tavallista viivaa ”-”, vaan pitäisi käyttää pitkää viivaa ”–”.
   Ja koodin puolesta nämä sivut ovat varmasti kautta linjan aivan hirveät. Jouduin siirtymään osittain CSS:ään koska en osannut tehdä HTML:n avulla tiettyjä juttuja. Juuri tuon takia editori piti vaihtaa Trellianista Amayaan. Tätä Amayaa en osaa käyttää oikein ollenkaan. Nappuloita on paljon, mutta mikään niistä ei vaikuta tekevän sellaisia perustoimintoja kuin tekstin keskittämistä tai kursivointia.
   Nvu olisi ollut ominaisuuksiltaan hyvä editori, mutta se ihan huvikseen muutteli koodia niin että sivut menivät aivan totaalisesti rikki, eikä tätä ominaisuutta saanut pois päältä. Kaiken lisäksi muutosta ei huomannut ennen kuin sivun tallensi. Onneksi minulla oli backupit tallella, muuten olisi ollut hirveä sotku siivottavana.
   Hmm. Ilmeisesti Nvu:sta on tullut uusi versio. Ja sitten on joku KompoZer. Täytyy vilkaista näitä. Joka tapauksessa asia on niin, että vaikka olen kohtuullisen taitava tietokoneen käyttäjä, tulen luultavasti kuolemaan WYSIWYG-miehenä. Se johtuu jo ihan mielenlaadusta.



---



29.9.2007 la


   Tulipa törmättyä tyyppiin, joka, sikäli kuin pidän itseäni hyvänä ajattelijana ja kirjoittajana, tuntuu ajattelevan ja kirjoittavan hieman kuin minä. Hän tosin kirjoittaa minua perusteellisemmin ja tyynemmin, mitä pidän hyvänä asiana etenkin kun otetaan huomioon se aihepiiri, josta hän kirjoittaa.
   En aio sanoa että jonkun pitäisi äänestää Jussi Halla-ahoa (jos hän tulee edes olemaan äänestettävissä). Sanon vain että ensinnäkin hän välittää faktatietoa joka on totta ja jonka totuus on helposti varmistettavissa. Toiseksi, hän tekee näiden faktatietojen pohjalta perusteltuja johtopäätöksiä. Kolmanneksi, nämä faktatiedot ja nämä johtopäätökset ovat sellaisia, että niiden esittäminen missä tahansa muodossa herättää syvää paheksuntaa ja kauhistusta monissa sellaisissa ihmisissä, jotka yleisen mielipiteen mukaan ovat tervejärkisiä ja normaaleja. Ja kokemukseni osoittavat, ainakin minulle, että mikään näistä kolmesta tekijästä muodostuva kokonaisuus ei voi olla täysin mielenkiinnoton.
   Valikoin muutamia sellaisia Halla-ahon tekstejä, joissa mielestäni on jokin hyvä pointti. En voi muuta kuin pyytää ihmisiä lukemaan näitä tekstejä ja miettimään niitä.

Ensiksikin VJ:n linkit, joista on hyvä lähteä liikkeelle:
http://www.halla-aho.com/scripta/suvaitsevaisuuden_umpikuja.html
http://www.halla-aho.com/scripta/keskustelua_meilla_ja_naapurissa_osa2.html

Omia linkkejäni:
Musta mies ja ambulanssi
Pariisista taas
Pariisin palosta
Mustien ja valkoisten tuloeroista
Islamin yleisestä ja erityisestä suvaitsevaisuudesta
Exä niinq häpee!?
Monikulttuurisuus ja nainen
Nuivasta nuorisosta
Tatu Vanhasesta, osa 2: Vaihtelun olemus
Minne menet, Mikko?

   Kiitokset VJ:lle siitä että antoi minulle linkin Halla-ahon sivustolle.
   No, miten suhtautua Halla-ahon teksteihin? Mitä tästä pitäisi ajatella? Kaksinaamaisen ja epäloogisen ajattelun kriitikkona Halla-aho on mielestäni mies paikallaan. Mutta entä poliitikkona? En osaa sanoa. Minulle ei ole vielä juurikaan selvinnyt, millaista poliittista agendaa Halla-aho edes ajaa. Ja sikäli kuin on selvinnyt, en sitä varauksettomasti hyväksy. En ole Halla-ahon kanssa samaa mieltä ainakaan siitä, että Teemu Mäki on vinksahtanut peräkammarin poika joka kylän miesten pitäisi taluuttaa suon reunalle ja kolkata. (Äh, juuri kun mielikuvani Perussuomalaisista aggressiivisina juntteina oli hälvenemässä.) Voi hyvänen aika! Yhden kissan takiako Teemu Mäen pitäisi kuolla? Vai tarkoittaako ”suon reunalle taluuttaminen ja kolkkaaminen” muka jotain muuta kuin tappamista? Minkälainen kohtalo minua varten sitten on varattu? Olen luultavasti ainakin ”vinksahtanut”. Yhtään kissaa en kuitenkaan ole tappanut, enkä ole koskaan runkannut mihinkään kovin epätavalliseen paikkaan. Ehkä siis selviäisin esimerkiksi vain elinikäisellä vankeudella?
   En voi olla ajattelematta, että tuollaista tyyppiä äänestämällä sahaisin vain omaa oksaani. Ja Perussuomalaisten arvomaailma muutenkin. Ei oikein nappaa.
   Joka tapauksessa Halla-ahon tekstit herättivät minut ajattelemaan maahanmuuttoa ja monikulttuurisuuden ideologiaa, ja onnistuin ainakin selvittämään itselleni, mitä mieltä minä näistä asioista olen. Mielipiteeni menevät näin:


1.

– On olemassa tietynlaista väkivaltaa, jota kutsun keskitetyksi väkivallaksi. Keskitetty väkivalta tarkoittaa sitä, että suuret, toisistaan erilliset keskusjohtoiset tahot, kuten valtiot, ovat keskenään sodassa. Keskitetty väkivalta on erittäin vaarallinen väkivallan muoto siitä syystä että keskitetyn väkivallan aseina voidaan käyttää ydinaseita tai biologisia aseita, joiden avulla on mahdollista tuhota ihmiskunta kokonaan tai lähes kokonaan ja/tai tehdä huomattava alueita Maapallosta elinkelvottomiksi. Myös kuolonuhrien ja taloudellisen vahingon määrä on tyypillisesti suuri.

– Hajautettu väkivalta tarkoittaa sitä, että pienet, hajallaan olevat tahot, kuten yksittäiset ihmiset, ajautuvat väkivaltaisiin konflikteihin keskenään. Hajautettu väkivalta on siinä suhteessa vähemmän vaarallista kuin keskitetty väkivalta, että hajautetun väkivallan aseina ei voida käyttää ydinaseita tai biologisia aseita. Tämä johtuu ensinnäkin siitä että niitä ei ole saatavilla, ja toiseksi siitä että vaikka niitä olisi saatavilla, vihaisinkaan ihminen ei halua räjäyttää vihollistaan atomipommilla, jos tämä on pensasaidan toisella puolella asuva naapuri.

– Erilaisiin kulttuureihin tai kansoihin kuuluvat ihmiset harjoittavat todennäköisemmin väkivaltaa toisiaan vastaan kuin samanlaisiin kulttuureihin tai kansoihin kuuluvat ihmiset. Itse asiassa se, ketkä sotivat keitäkin vastaan, näyttäisi lähes aina määräytyvän joko kansallisuuden, rodun, uskonnon, sosiaalisen aseman, kulttuurin, kielen tai jonkin näiden yhdistelmän mukaan.

– Väkivallan riski on aina olemassa, mutta monikulttuurisuuden eräs tarvoite on muuntaa keskitetyn väkivallan riski hajautetun väkivallan riskiksi. Tämä tehdään asuttamalla eri kulttuureihin tai kansoihin kuuluvia ihmisiä toistensa sekaan. Koska erilaiset ihmiset asuvat aivan toistensa seassa, he eivät halutessaankaan voisi sotia toisiaan vastaan ydinaseiden kaltaisilla suuren mittakaavan aseilla. Monikulttuurisuuden tarkoitus on siis estää suuren mittakaavan tuhoskenariot jotka, toisin kuin ehkä haluaisimme uskoa, ovat aina mahdollisia mikäli niiden aiheuttamiseen soveltuvia aseita vain on. Huomattakoon myös että ydintuho on ääritapaus. Jo sellaiset asiat kuin kaupungin pommittaminen ilmasta ja siltojen räjäyttely käyvät epähoukutteleviksi vaihtoehdoiksi, mikäli kaupungin asukkaita ja siltojen käyttäjiä ovat sekä omat että viholliset.

– Kutsun edellä mainittua tavoitetta väkivallan muuntamistavoitteeksi. Myönnän ettei ole pitävästi osoitettu, että hajautettu väkivalta olisi keskitettyä väkivaltaa parempi vaihtoehto, mutta keskitettyyn väkivaltaan sijoittuva tuhopotentiaali on niin kertakaikkisen suuri, että keskitetyn väkivallan riskin muuttaminen hajautetun väkivallan riskiksi voidaan katsoa kokeilemisen arvoiseksi. Totta kai paras tilanne olisi, että väkivaltaa ei ole, mutta tätä on vaikea saavuttaa.

(Teoreettista saivartelua: Sisäisen turvallisuuden kannalta ihanteellinen tilanne olisi, että väkivalta muuntuu niin hajautetuksi, että se hukkuu siihen ”väkivalta-kohinaan”, joka syntyy satunnaisten ja arkipäiväisten tapahtumien tuloksena. Tällöin yksittäiset väkivallanteot olisivat niin pieniä, että niiden kohteeksi joutuville ihmisille aiheutuva ruumiillinen, henkinen tai sosiaalinen vahinko olisi niin vähäistä, ettei se ylittäisi kipukynnystä. En kuitenkaan usko, että tällainen tilanne voisi vallita perhepiiriä tai pientä kylää suuremmassa yhteisössä muuten kuin satunnaisesti ja lyhyitä aikoja kerrallaan, joten tämä mahdollisuus on nyt vain teoreettinen.)

– Todettakoon että vaikuttaa silti kovin epätodennäköiseltä, että Suomi joutuisi lähitulevaisuudessa laajamittaisen keskitetyn väkivallan kohteeksi. Väkivallan muuntamistavoitteen toteuttaminen ei siis ole Suomessa valtavan kiireellistä. Todettakoon myös että se, että toimillamme lisäämme meihin kohdistuvan hajautetun väkivallan riskiä, ei automaattisesti aiheuta sitä, että meihin kohdistuvan keskitetyn väkivallan riski pienenee. Jos yritämme toteuttaa väkivallan muuntamistavoitetta väärillä tavoilla, voi käydä niinkin että tulemme lisänneeksi meihin kohdistuvan hajautetun väkivallan riskiä ilman että tällä on mitään vaikutusta meihin kohdistuvan keskitetyn väkivallan riskiin. Tällöin tilanteemme vain huononee. Tämä siis vain yleisenä tosiasiana.


2.

– Meillä on muitakin tavoitteita, jotka eivät suoraan kohdistu monikulttuurisuuteen, mutta joihin pyrkiminen aiheuttaa monikulttuurisuutta sivutuotteena. Eräs tällainen tavoite on taloudellinen. Kun isäntämaahan saapuu halpaa työvoimaa ulkomailta, isäntämaan talous kohenee. Näin käy kuitenkin vain siinä tapauksessa että maahanmuuttajat todella tekevät työtä. Jos liian suuri osa maahanmuuttajista ei tee työtä, heidän vastaanottamisensa ei vahvista maan taloutta vaan heikentää sitä.

– Muiden maiden kokemukset osoittavat, että taloudellinen tavoite ei luultavasti toteudu itsestään, vaan sen toteutumista pitää aktiivisesti edistää. Taloudellisen tavoitteen toteutumista voidaan edistää kartoittamalla piirteitä, jotka lisäävät maahanmuuttajan todennäköisyyttä tehdä töitä isäntämaassaan, ja tekemällä maahan pääsyn helpommaksi sellaisille maahanmuuttajille, jotka omaavat tällaisia piirteitä.

– Länsimaat haluavat auttaa humanitaarisessa ahdingossa olevia pakolaisia. Pakolaisia voidaan auttaa antamalla heidän muuttaa länsimaihin. Tämäkin prosessi tuottaa monikulttuurisuutta sivutuotteena. Maailman humanitaarisista ongelmista kuitenkin vain varsin pieni osa voidaan ratkaista sillä, että kehittyneet maat ottavat vastaan pakolaisia, sillä humanitaarisista ongelmista kärsiviä ihmisiä on liikaa. Toiseksi, mikäli liiallinen monikulttuurisuus alkaa selvästi heikentää isäntämaan sisäistä turvallisuutta, pakolaisten vastaanottaminen ei enää auta mitään, sillä vaikka se ehkä parantaa pakolaisten humanitaarista tilannetta, se myös huonontaa isäntämaan alkuperäisasukkaiden alun perin hyvää tai erinomaista humanitaarista tilannetta, jolloin humanitaarinen netto on nolla.


3.

– Valtion ylläpitäminen edellyttää sitä että enemmistö valtion kansalaisista on jokseenkin samaa mieltä siitä miten valtion asiat pitää hoitaa. Jos valtion kansalaisista esimerkiksi noin puolet ovat jotakin mieltä asioista ja noin puolet vahvasti eri mieltä, ja tilanne on kärjistymässä, ei ole enää tarkoituksenmukaista että valtioita on yksi. Valtioita pitäisi olla kaksi.

– Suurin monikulttuurisuuteen sisältyvä riski on se, että hajautetun väkivallan liiallinen lisääntyminen ja muut monikulttuurisuuteen liittyvät ongelmat johtavat yhteiskunnan rappeutumiseen. Äärimmillään tämä tarkoittaa sitä, että monikulttuurisuutta harjoittavaan valtioon, kaupunkiin tai muuhun alueeseen kehittyy sekasorto tai sisällissota. Lievempiä yhteiskunnan rappeutumisen muotoja ovat rikollisuuden ja turvattomuuden lisääntyminen ja talouden heikentyminen.

– Valtio pystyy toteuttamaan monikulttuurisuutta turvallisesti vain mikäli valtaväestön kulttuurista poikkeavaa kulttuuria harjoittavien ihmisten suhteellinen määrä valtiossa ei ylitä tiettyä rajaa. Mikäli tämä raja on saavutettu, lisää poikkeavaa kulttuuria harjoittavia ihmisiä ei voida enää ottaa vastaan. Mikäli poikkeavaa kulttuuria harjoittavat ihmiset omaksuvat ajan myötä isäntämaan kulttuurin, tai poikkeavaa kulttuuria harjoittavien ihmisten suhteellinen määrä jostakin muusta syystä laskee, poikkeavaa kulttuuria harjoittavia ihmisiä voidaan taas alkaa vastaanottaa lisää, mutta jos näin ei käy, poikkeavaa kulttuuria harjoittavia ihmisiä ei voida vastaanottaa lisää. On ensiarvoisen tärkeää selvittää, missä tämä raja kulkee. Tällaisia laskelmia tehtäessä on myös tärkeää ottaa huomioon se tilastollinen tosiasia, että keskimäärin maahanmuuttajat tekevät selvästi enemmän lapsia kuin alkuperäisväestön edustajat.

– Korostan nyt sitä, mitä edellisessä kohdassa sanoin. Edellämainittu raja, ”heterogeenisyyskatto”, tulee joskus vastaan, ja jos haluamme heterogeenisyyskaton saavuttamisen jälkeenkin jatkaa omasta kulttuuristamme poikkeavia kulttuureja harjoittavien ihmisten päästämistä maahamme, osan olemassaolevista poikkeavien kulttuurien harjoittajista täytyy ensiksi assimiloitua tai vähintään sopeutua meidän kulttuuriimme, tai poistua maasta. Tämä ehkä kuulostaa jonkun mielestä ikävältä, mutta jos näin ei tehdä, uusia tulijoita ei voida vastaanottaa ilman yhteiskunnan rappeutumisriskin hallitsematonta kasvamista.

– Omasta kulttuuristamme poikkeavia kulttuureja harjoittavien ihmisten määrän ei kuitenkaan pitäisi myöskään olla liian pieni, koska tällöin kansa on niin homogeeninen ettei väkivallan muuntamistavoite enää toteudu. Tätä rajaa voisi kutsua ”homogeenisyyskatoksi”. On tärkeää selvittää paitsi se, missä heterogeenisyyskatto kulkee, myös se, missä homogeenisyyskatto kulkee. Ei välttämättä ole pelkkää sattumaa että Japani on ainoa valtio, jota vastaan on koskaan käytetty ydinaseita. Japanilla ja Yhdysvalloilla oli 40-luvulla hyvin vähän yhteistä keskenään, ja lisäksi Japanin väestö on poikkeuksellisen homogeenistä ja, joidenkin lähteiden mukaan, myöskin nationalismiin ja rasismiin taipuvaista.


4.

– Mikäli haluamme vastaanottaa mahdollisimman paljon maahanmuuttajia, meidän tulee suosia sellaisia maahanmuuttajia, joiden kulttuuri on samankaltainen kuin omamme ja joiden edellytykset sopeutua kulttuuriimme on todettu keskimäärin hyviksi. Muuten ylitämme heterogeenisyyskaton. Tästä strategiasta seuraa suurin väkiluvun kasvu, ja uudet tulokkaat työllistyvät kohtalaisen hyvin, joten tämä strategia on hyväksi maalle, joka kärsii työvoimapulasta. Tämä on strategia 1.

– Voimme myös päättää että aiomme tarjota kaikille maahanmuuttajaryhmille tasapuoliset maahanpääsymahdollisuudet riippumatta siitä, kuinka hyvä heidän sopeutumisennusteensa on. Tämän strategian etu on se, että jokaiselle maahanmuuttajayksilölle annetaan samat mahdollisuudet. Tällöin emme kuitenkaan voi vastaanottaa yhtä paljon maahanmuuttajia kuin edellisessä tapauksessa voisimme. Tämä on strategia 2.

– Voimme myös ajatella, että on itsekästä vastaanottaa mahdollisimman hyvän sopeutumisennusteen omaavia maahanmuuttajia ja jättää huonomman sopeutumisennusteen omaavat heitteille. Voimme päättää, että alamme erityisesti suosia niitä ryhmiä, joita muut hyljeksivät. Tällöin voimme kuitenkin vastaanottaa vain melko vähän maahanmuuttajia. Tämä on hyvä strategia maalle, joka kärsii työvoiman ylitarjonnasta ja/tai liikakansoituksesta. Jos maahanmuuttajia vastaanotetaan vain vähän, heidän sopeutumisennusteensa saa olla heikon puoleinenkin, sillä heidän huonolla työllistyvyydellään ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä. Lisäksi, mitä vähemmän maahanmuuttajia on, suurempi sopeutumispaine heihin kohdistuu, ja tämä tekijä saattaa kompensoida heidän alun perin heikkoa sopeutumisennustettaan. Tämä on strategia 3.

– Kaikki nämä kolme strategiaa johtavat siihen, että maan väestö ei ylitä heterogeenisyys- eikä homogeenisyyskattoa. Eräs tekijä on kuitenkin huomioitava. Jos kaikki maahanmuuttajia vastaanottavat maat valitsevat strategian 2, mitään kansainvälisiä erityisjärjestelyjä ei tarvita. Mutta jos jotkin maat valitsevat strategian 1 tai 3, täytyy huolehtia siitä että on olemassa myös tarpeeksi monta sellaista maata, jotka ovat valinneet päinvastaisen strategian. Muuten huonosti sopeutuvat maahanmuuttajat päätyvät strategian 2 valinneisiin maihin, koska he eivät pääse strategian 1 valinneisiin maihin. Tällöin strategian 2 valinneista maista tulee käytännössä strategiaa 3 noudattavia maita, ja heidän kykynsä vastaanottaa maahanmuuttajia pienenee.

– On eduksi, että kaikki maat eivät valitse strategiaa 2, koska on aina sekä valtioita, joissa on työvoimapula että valtioita, jotka kärsivät työttömyydestä, ja kun on olemassa erilaisia strategioita, maahanmuuttajia vastaanottavilla mailla on enemmän työkaluja oman taloutensa hallinnoimiseen. En kuitenkaan usko että pitäisi perustaa suuri, YK:n kaltainen elin strategiavalintojen määräämistä varten, koska maiden pitäisi saada itse päättää omista asioistaan. Strategiavalintoja koskevat sopimukset pitäisi tehdä vain niiden maiden kesken, joita nämä sopimukset koskevat. Mutta sitä, että tehdyt sopimukset myös toteutuvat, voidaan toki valvoa YK:nkin kaltaisen elimen avulla.


5.

– Voimme omilla toimillamme jonkin verran edistää poikkeavan kulttuurin harjoittajien sopeutumista omaan kulttuuriimme. On ilmeistä, että rasismin torjuminen edistää tätä. Myös ghettoutumisen estäminen on tärkeää. Ghettoutuminen tarkoittaa sitä, että erilaisiin kulttuureihin tai kansoihin kuuluvat ihmiset eivät sekoitu tasaisesti, vaan erilaiset ihmiset kerääntyvät ghetoiksi kutsutuiksi homogeenisiksi ryppäiksi. Ghettoutuminen todennäköisesti ehkäisee sitä, että poikkeavan kulttuurin harjoittajat alkavat sopeutua omaan kulttuuriimme, koska ghettoutuminen todennäköisesti vähentää sopeutumispainetta. Ja jos poikkeavan kulttuurin harjoittajat lakkaavat sopeutumasta omaan kulttuuriimme ja heterogeenisyyskatto on saavutettu, poikkeavan kulttuurin harjoittajien vastaanottaminen täytyy lopettaa.

– Ghettoutuminen ehkäisee myös väkivallan muuntamistavoitteen toteutumista, sillä mitä suurempiin homogeenisiin ryppäisiin erilaiset ihmiset kokoontuvat, sitä suuremman mittakaavan väkivaltaa nämä ihmiset voivat käyttää toisiaan vastaan.


6.

   Halla-aho antaa paljon varsin vakuuttavia esimerkkejä tilanteista ja alueista, joilla liiallinen monikulttuurisuus on johtanut yhteiskunnan rappeutumiseen. Hyviä esimerkkejä tällaisista alueista näyttäisivät olevan Beirut, Ranska ja Ruotsi. Suomen naapurimaana etenkin Ruotsin tilanne on kiinnostava. Ruotsissa poikkeavaa kulttuuria harjoittavia ihmisiä on näemmä liikaa, ja he ovat ghettoutuneet. Halla-aho tarjoaa uskottavia esimerkkejä siitä että tämä on lisännyt rikollisuutta, väkivaltaa ja turvattomuutta huomattavasti ja rasittanut Ruotsin taloutta. Kaiken lisäksi tilanne näyttää olevan pahenemaan päin. Wikipedian mukaan Ruotsin väestöstä noin 12% oli maahanmuuttajia vuonna 2003. Nykyvauhdilla Ruotsissa saattaa olla maahanmuuttajaenemmistö jo tämän vuosisadan puolivälissä. Ghettoutumisen aste ilmenee seuraavista Halla-aholta lainaamistani tilastoista, jotka kertovat, kuinka suuri osa seuraavien Tukholman kaupunginosien 16–64 -vuotiaasta väestöstä koostuu maahanmuuttajista. Tässä siis kymmenen kaupunginosaa, joissa osuus on suurin:

Rinkeby 91,1%
Tensta 86,1%
Husby 80,8%
Skärholmen 73,2%
Akalla 62,6%
Bredäng 61,3%
Rågsved 59,7%
Kista 55,7%
Sätra 52,4%
Vårberg 52,3%

   Näiden lisäksi on 50 muuta kaupunginosaa, joissa osuus on yli 20%. Vertailun vuoksi, Helsingissä ei Halla-ahon mukaan ole vielä yhtäkään kaupunginosaa, jossa osuus olisi yli 20%. Mainittakoon myös, että koko Malmön kaupungissa (276 244 asukasta) on maahanmuuttajaenemmistö jo nyt.
   Ruotsin tilannetta tuskin auttaa se, että Ruotsin valtamedioissa ei ilmeisesti saa keskustella monikulttuurisuuden aiheuttamista ongelmista juuri lainkaan.


   Siinä ajatukseni tästä asiasta. Aikamoista laadun metafysiikkaa taas vaihteeksi, mutta dynaamisuus (vrt. heterogeenisyys) ja staattisuus (vrt. homogeenisyys) näyttäisivät vain olevan hyvä lähtökohta aika monenlaiselle pohdinnalle. Poliittisesti ja ideologisesti sijoitun luullakseni jonnekin ”korrektin näkemyksen” ja Halla-ahon näkemyksen välimaastoon. ”Korrekti näkemys” kun näyttäisi olevan, että maahanmuuttajien vastaanottamista tulee jatkaa rajattomasti, kun taas Halla-aho näyttäisi haluavan sulkea rajat tiettyjen maahanmuuttajaryhmien suhteen kokonaan.
   Kuten aina, olen avoin keskustelulle. Erityisesti haluan kuulla mikäli olen jossakin kohtaa tehnyt vakavan ajatusvirheen tai jättänyt jonkin tärkeän tekijän huomioimatta. Mutta jos joku sanoo että olen rasisti, tai että maahanmuuttajien vastaanottamista tulee jatkaa rajattomasti, haluan kuulla aivan helvetin hyvät perustelut.



   Jälkikäteen lisätty:

   Luettuani Aamulehden 21.9.2007 Alakerta-palstalla olleen Sampo Terhon tekstin koin tarpeen tehdä muutamia lisäyksiä edelliseen tekstiini.
   Terho pohtii, mitä siitä seuraisi, jos EU yrittäisi ratkaista työvoimapulansa ottamalla vastaan siirtolaisia EU:n ulkopuolisista, palkkatasoltaan EU:n alapuolella olevista maista:

Jos yritämme parhaamme mukaan ammentaa kehittyvistä maista pois kaikki huippuyksilöt tai vähänkin koulutusta saaneet, teemme karhunpalveluksen näiden maiden tulevaisuudelle. Juuri nämä siirtolaisiksi himoitut huippuyksilöt olisivat oman maansa ja kansansa vaurastumisen ja hyvinvoinnin selkäranka.

   Totta. Sanoisin ettei EU:n, eikä Suomen, talous voi hyötyä koulutettujen siirtolaisten vastaanottamisesta sen enempää kuin näiden siirtolaisten alkuperämaan talous kärsii siitä.
   Onko siis eettisempää ratkaista eläkepommi riistämällä kehitysmailta koulutetut työntekijät, vai pitäisikö meidän yksinkertaisesti tehdä enemmän lapsia? Edellisessä tapauksessa kehitysmaat kärsivät, jälkimmäisessä ekosysteemi. Mutta toisaalta ekosysteemi kärsii myös edellisessä tapauksessa. Jos kehitysmaista muuttaa suuria määriä ihmisiä länsimaihin, nämä ihmiset omaksuvat länsimaisen elintason ja alkavat sen vuoksi kuluttaa osapuilleen yhtä paljon kuin omat lapsemme kuluttaisivat, jos hankkisimme niitä. Ekosysteemi siis joutuu näemmä kärsimään kummassakin tapauksessa, mutta kehitysmaat vain toisessa.
   Sitä paitsi, jos meitä alkuperäisväestöön kuuluvia olisi enemmän, voisimme myös vastaanottaa enemmän maahanmuuttajia ilman että heterogeenisyyskatto ylittyy. Ja jokainen monikulttuurisuus-heebohan tahtoo lisää maahanmuuttajia. Lisäksi, meidän maamme humanitaarinen tilanne on tällä hetkellä erinomainen, ja meidän omassa maassa tekemämme lapset luultavasti sopeutuvat omaan kulttuuriimme niin hyvin kuin kukaan siihen voi sopeutua. Jos ei oteta huomioon ekologisia näkökohtia, niin eikö ihmiskunnan humanitaarinen netto siis muutenkin olisi sitä suurempi mitä enemmän meitä alkuperäisväestöön kuuluvia suomalaisia olisi?



---



8.8.2007 ke


   No nyt joku valopää kiteytti erään poikkeuksellisen oudon vapaata tahtoa koskevan näkemyksen niin hyvin, etten voi olla puuttumatta siihen. New Scientistissa 4.8.07 on artikkeli, jossa kerrotaan, kuinka Gerard ’t Hooft -niminen nobelisti on kehittelemässä jotain teoriaa, jonka mukaan vapaata tahtoa ei ole olemassa. En puutu tähän teoriaan millään tavalla, mutta artikkelissa haastateltiin myös erästä Antoine Suarez -nimistä fyysikkoa, joka epäilee kyseistä teoriaa. Suarez kertoi, mitä seurauksia sillä on, jos ’t Hooftin teoria on oikea:

Jos ’t Hooft todella on oikeassa, niin hän ei tehnyt omasta tahdostaan sitä (tieteellistä) työtä, jonka vuoksi hän on kuuluisa. Pikemminkin tämän työn tekeminen oli hänen kohtalonsa aikojen alusta saakka. Tässä tapauksessa hänen Nobelin palkintoaan ei ehkä ollut oikein antaa hänelle itselleen, vaan se olisi pikemminkin pitänyt antaa alkuräjähdykselle.

   Onhan toki mahdollista, että tämä olikin vain hassu vitsi. Tärkeiden asioiden suhteen olen välillä sen verran vakavamielinen, etten tajua vitsejä. Mutta haastattelun älyvapaata sisältöä lukuunottamatta artikkelissa ei ole mitään, joka antaisi ymmärtää, että Suarez olisi yrittänyt vitsailla. Ja vaikka olisi yrittänytkin, sopii kysyä että miksi? Kun asiat ovat tärkeitä ja palstatila rajallinen, kannattaako puhua läpiä päähänsä?
   On kuitenkin ihmisiä, jotka oikeasti uskovat jotain tämänsuuntaista. Jotkut jopa väittävät, että jos vapaata tahtoa ei ole olemassa, on väärin määrätä rikollisille rangaistuksia, koska he eivät voineet valita sitä tekivätkö he rikoksiaan vaiko eivät. Kysyn nyt: jos joskus osoitettaisiin aivan vedenpitävällä tavalla, että vapaata tahtoa ei ole olemassa, niin haluaisivatko nuo edellämainitut ihmiset ihan oikeasti, että oikeusjärjestelmä lakkautetaan? Olisiko se heistä hyvä asia? Jotenkin veikkaan että ei. Mutta silti he väittävät niin.
   Eivätkö nämä ihmiset ole tulleet ajatelleeksi, että se, että Nobelin palkintoja myönnetään, ja etenkin se, että rikollisia rangaistaan, ovat yhteiskunnallisia prosesseja joilla on jokin tarkoitus aivan riippumatta siitä, onko vapaata tahtoa olemassa vaiko ei?
   Kun esimerkiksi Pekalta on rahat loppu ja hän harkitsee kaupan ryöstämistä, häntä estää ainakin se, että hän ei halua joutua vankilaan. Eikä ole väliä sillä, onko vapaata tahtoa vaiko ei. Oli asian laita ihan miten vaan, Pekka ei siltikään halua joutua vankilaan. Ja usein, joskaan ei aina, hän päättää tämän vuoksi luopua aikeistaan. Ja vapaata tahtoa koskevat tutkielmat saavat homehtua kirjaston hyllyissä aivan rauhassa, mutta kauppa ei siltikään tullut ryöstetyksi.
   Viime kädessä rikollisten laittaminen vankilaan ei ole tärkeää ja moraalisesti oikein siksi että rikolliset itse jotenkin ansaitsisivat sen. Rikollisten laittaminen vankilaan on tärkeää ja moraalisesti oikein siksi että on hyvät syyt olettaa, että jos rikoksista ei millään tavalla rangaistaisi, yhteiskunta romahtaisi, tai vähintäänkin muuttuisi hyvin ikäväksi paikaksi. Samalla tavoin Nobelin palkinto toimii kannustimena tieteelliselle, poliittiselle ja taiteelliselle työlle, ja se toimii tällaisena kannustimena riippumatta siitä, onko vapaata tahtoa vaiko ei. Vaikka ihmiset olisivat pelkkiä biologisia robotteja, heistä olisi silti kivaa saada Nobelin palkinto, ja he saattaisivat siksi tehdä töitä sen eteen.
   Eivätkä oikeusjärjestelmä tai Nobelin palkinto voi pelkästään sen takia tulla lakkautetuiksi, että joku tutkija onnistuu todistamaan jotain vapaasta tahdosta. Oikeusjärjestelmä ja Nobelin palkinto tulevat lakkautetuiksi vain siinä tapauksessa että niiden ylläpitäminen lopetetaan. Ja vaikka vapaasta tahdosta todistettaisiin mitä tahansa, ihmiset voivat silti jatkaa näiden laitosten ylläpitämistä jos he haluavat.
   Kysymys vapaasta tahdosta ei siis ole tällaisten juttujen kannalta kovin oleellinen.
   Eipä siinä mitään, onhan alkuräjähdyskin ihan siisti juttu. Onhan se ihan siistiä, että maailma on tällainen paikka kuin se on. Mutta alkuräjähdystä on vähän turha yrittää kiittää tai syyttää mistään vallitsevista asiaintiloista. Se ei välitä koska sillä ei ole mieltä. Ihmiset välittävät. Muutenkaan en haluaisi kuulla enää yhtäkään uutta Primus Motor -pohdintaa ennen kuin on osoitettu sekä se, että oletettu Primus Motor on tai oli olemassa, että se, ettei sillä todellakaan voinut olla edeltäjää. Mutta tämä alkaa mennä jo toisen aiheen puolelle.



---

4.4.2007 ke


   Pohdin muutamissa aiemmissa kirjoituksissani pedofiliaa. Kiinnitin huomiota siihen, että pedofiili ei voi mitään sille, että hän on pedofiili, ja että yhteiskunnan täytyisi siksi sallia pedofiileillekin edes jonkinlainen tilaisuus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ja elää siten normaalia elämää.
   Ehdotin sitten, että valtion tulisi antaa pedofiileille lupa käyttää lapsipornoa. Perustelin tätä sillä, että sen jälkeen kun lapsiporno on tuotettu, sen käyttö ei enää vahingoita ketään lasta. Mutta olisiko tämä sitten hyvä idea?
   En voi tietää, mutta törmäsin juuri kahteen artikkeliin, joiden voisi katsoa liittyvän aiheeseen. Japanista ja USA:sta tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että pornon saatavuuden parantuminen on tuntuvasti vähentänyt seksuaalirikosten määrää, ja etenkin nuorten tekemien seksuaalirikosten määrää. Tämä on minusta aikamoinen löydös. Konservatiivithan ovat aina sanoneet päinvastaista - että porno lisää seksuaalista väkivaltaa ja muutenkin tekee ihmisistä sekopäitä.

http://www.hawaii.edu/PCSS/online_artcls/pornography/prngrphy_rape_jp.html

http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=913013

   Näyttäisi siis siltä että jos lapsiporno, jossakin muodossa, sallittaisiin, tämä ei pelkästään tekisi pedofiilien elämästä siedettävämpää, vaan sillä voisi myös olla vähentävä vaikutus suoraan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten määrään. Tämä on etu joka niidenkin, jotka eivät välitä pätkääkään pedofiileista itsestään, kannattaa pitää mielessä.



---

18.3.2007 su (2)


   Kristinuskoa koskeva analyysini on vielä hieman kesken. Yksi tärkeä niitti on puuttunut jo pitkään. Olen tiennyt, mikä se on, mutten ole ehtinyt lyömään sitä. Yritän korjata tämän asioiden tilan nyt.
   Olen saanut lukea vastauksia, joissa minulle on korostettu henkilökohtaisen, oman tulkinnan merkitystä. Minun on annettu ymmärtää, ettei Raamattua pidä tai tarvitse tulkita niin kirjaimellisesti kuin olen tehnyt, ja etteivät Jumala ja Jeesus varmaan alun perinkään tarkoittaneet kaikkia niitä hieman käsittämättömiä juttuja, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Eivätkä käsittämättömyydet sitä paitsi ole käsittämättömyyksiä, vaan vertauskuvia. Vertauskuvan käsite on se varaventtiili, jonka kautta Raamatusta voi johtaa pois kaiken, mistä ei tykkää. Kun joku raamatunlause tuntuu nykyaikaisen kristityn mielestä aivan tyhmältä ja järjettömältä, hän päättää sen olevan vertauskuva, ja sen jälkeen se voi tarkoittaa ihan mitä vain. Raamattu muuttuu hengellisestä tekstistä nykytaiteeksi.
   Ongelma vain on siinä, että kun tämän venttiilin avaa, niin Raamatusta lähtee pois paitsi kaikki mistä ei tykkää, myös kaikki muukin. Jos vertauskuvien tiellä mennään tarpeeksi pitkälle, voidaan saada lopulta aikaiseksi sellainen johtopäätös, että jopa minä olen kristitty! Kutsun tosin Jumalaa ”hyväksi” enkä Jumalaksi, mutta ehkä se on silti Jumala. En oleta että Jumalalla on persoonallisuus, mutta ehkä kuvaukset persoonallisesta Jumalasta kuvaavatkin sitä yhteyttä, jonka uskoni avulla saan toisiin samanuskoisiin. En oleta että elämäni jatkuu kuolemani jälkeen, mutta ehkä kuvaukset Taivaasta kuvaavatkin sitä, että jos elän hyvin, hyvät tekoni jäävät elämään ja minut saatetaan muistaa niistä, ja niin edelleen ja niin edelleen.
   Ja sen lisäksi että olisin kristitty, olisin samanaikaisesti myös buddhalainen, muslimi, hindu, juutalainen ja kaikkea muutakin, kunhan hieman vain ”tulkitsisin” näitä uskontoja.
   Onko tässä nyt mitään järkeä? Jos tämä olisi totta, niin uskonnot eivät tarkoittaisi enää mitään. Ne olisivat vain leluja, joiden kanssa leikimme ja joiden kautta opimme jotain ja koemme mielihyvää, mutta jotka olisivat silti pelkkiä leluja.
   Eikä ole annettu mitään päteviä kriteerejä sille, mitkä raamatunlauseet saa muuttaa vertauskuviksi ja mitkä ei. Kuka tahansa kristitty voi tietysti väittää puhuneensa Jumalan kanssa ja kuulleensa Jumalan sanovan, että nämä raamatunlauseet ovat kirjaimellisia ja nämä toiset vertauskuvallisia, mutta jos tälle tielle lähdetään niin joudutaan toteamaan, että Jumala selvästikin antaa eri ihmisille täysin erilaisia käskyjä. Ja jos lähtökohta on se, että säännöt ovat erilaiset eri ihmisten kohdalla, niin mihin Raamattua ja pappeja ylipäätään tarvitaan? Vai ovatko nuo edellämainitut ihmiset vain kuvitelleet puhuneensa Jumalan kanssa, kun he ovat todellisuudessa puhuneet perkeleen kanssa tai seuranneet vain vaistoaan?
   Raamattu ei enää sano nykykristitylle, mikä on oikein, vaan nykykristitty sanoo itselleen, mikä on oikein, ja kokoaa Raamatusta sitten jonkin täysin tarkoitushakuisen ja mielivaltaisen perustelun tälle näkemykselleen. Tai, jos totta puhutaan, niin itse asiassa tuokin alkaa jo olla menneisyyttä. Nykyään monet kristityiksi itseään kutsuvat ihmiset eivät viitsi edes yrittää kyhätä perustelua, vaan he myöntävät avoimesti, että heillä on moraalikäsityksiä, jotka eivät ole peräisin Raamatusta tai ovat Raamatun vastaisia. Tämäkin on minusta parempaa kuin itsensä petkuttaminen – ainoa jäljellejäävä kysymys on, miksi pitäisi silti kutsua itseään kristityksi. Tuollainen uskonnollisuus muistuttaa pikemminkin eklektistä pakanuutta.



---



18.3.2007 su


   Olen miettinyt tuota kehitysmaita ja kapitalismia koskevaa kirjoitustani. On vielä yksi pointti, josta joku voisi tulla saivartelemaan minulle, ja jonka haluan siksi eliminoida. Voisihan joku nimittäin väittää, että on nimenomaan kapitalismin toteutumista, että jotkut ihmiset ovat niin köyhiä, etteivät he voi harjoittaa kapitalistista toimintaa. Että heidän köyhyytensä on kapitalismin aatteen edellyttämä välttämättömyys, ja kapitalismin toteutumista itsessään. Että kapitalismi on aate, eikä sen toteutumisella siksi ole mitään määrällistä arvoa; kapitalismia ei voi olla ”enemmän” eikä ”vähemmän”, vaan kapitalismi vain ”on”.
   Tästä olen eri mieltä. Kyllä kapitalismin toteutumista on voitava mitata, tai ainakin sillä on oltava jokin määrällinen arvo, vaikkei tämän arvon tarkka mittaaminen olisikaan mahdollista. Jos väitetään, ettei kapitalismin toteutumisella ole määrällistä arvoa, niin väitetään samalla, että maailma, jossa olisi miljardeja rikkaita ihmistä käymässä keskenään vapaata kauppaa olisi yhtä kapitalistinen paikka kuin maailma, jossa olisi vain yksi ihminen, joka omistaa yhden dollarin, eikä voi sijoittaa sitä mihinkään tai tehdä sillä mitään, koska muita pääoman haltijoita ei ole, mutta joka kuitenkin hahmottaisi tilanteensa kapitalististen mallien mukaisesti. Mutta tällainenhan olisi järjetöntä. Tuskin tuo jälkimmäinen maailma olisi kenenkään mielestä juuri lainkaan kapitalistinen paikka. Parempi maailma se ei ainakaan olisi. Siksi väitän, että kapitalismin täytyy olla myös tekoja eikä pelkkiä ajatuksia.
   Samalla tavallahan esimerkiksi hyväntekeväisyyttä tapahtuu enemmän silloin, kun joku lahjoittaa Punaiselle Ristille miljoona euroa kuin silloin, kun joku lahjoittaa sille viisi senttiä. Ei tässä ole mitään outoa. Hyväntekeväisyyden aate ei tässä sinänsä muutu miksikään, mutta hyväntekeväisyyttä vain toteutuu määrällisesti enemmän.
   Mittaisin kapitalismin toteutumisen määrää seuraavan periaatteen mukaisesti: ”Mitä enemmän tapahtuu sitä, että vapailla markkinoilla pääoma vaihtaa omistajaa oikein hinnoiteltua hyödykettä vastaan, sitä enemmän tapahtuu kapitalismia.”
   Otin mukaan tuon ”oikein hinnoitellun hyödykkeen” käsitteen alun perin ehkäistäkseni sellaisen vitsiskenarion, jossa Bill Gates voisi ostaa Jorma Ollilalta muovihaarukan miljoonalla, ja tämä olisi sitten huomattava kapitalistinen tapahtuma, joka tekisi maailmasta paremman paikan. Mutta kyseinen käsite on minusta kyllä muutenkin mielenkiintoinen.
   Väitän, että mikä tahansa asia voi olla hyödyke, ja millä tahansa hyödykkeellä on jokin täsmällinen rahallinen arvo. Jonkin tietyn hyödykkeen rahalliseen arvoon tosin vaikuttaa käytännössä katsoen äärettömän moni eri tekijä – lopulta kai jopa se, kuka hyödykettä on ostamassa – joten arvon tarkka selvittäminen on mahdotonta, mutta vaikka tätä arvoa ei voida selvittää, väitän, että se on kuitenkin olemassa.
   Olen kuullut ihmisten sanovan sellaista, että kärsimyksen, ajatuksen tai ihmishengen arvoa ei voi ilmaista rahana, mutta en oikeastaan voi olla tästä samaa mieltä. Ongelma on siinä, että kapitalistit joka tapauksessa joutuvat tekemään asioita, jotka vaikuttavat kärsimysten ja ajatuksien määrään ja laatuun, sekä myös ihmishenkiin. Ja jos päätetään, että näiden asioiden arvoa ei voi ilmaista rahana, oikeastaan estetään kapitalisteja ajattelemasta, suorastaan havaitsemasta, sellaisia asioita. Siksi minusta on välttämätöntä, että periaatteellisella tasolla tunnustetaan se, että esimerkiksi ihmishengellä on rahallinen arvo. On hyvät syyt olettaa, että se voi olla erittäin korkea, ja että sen arvioiminen edes likimäärin oikein on hyvin vaikeaa, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että sen olemassaolo on tosiasia. Jos sen olemassaoloa ei tunnusteta niin otetaan se riski, että kovapäinen kapitalisti lulee, että ”arvoa ei voi ilmaista rahana” tarkoittaa samaa kuin ”rahallinen arvo on nolla”. Siltä tämä maailma meinaan näyttää, että aika moni kapitalisti ajattelee, että ihmishengen rahallinen arvo on nolla.
   Mutta kuten sanoin, tarkkaan arvoon vaikuttavat äärettömän monet tekijät, eikä sitä tulla koskaan saamaan selville. Se hinta, jolla mitä tahansa hyödykettä myydään, on vain jonkun tekemä toiveikas arvio, joka oli pakko tehdä, jotta jotain voitaisiin myydä. Todellinen hinta on muualla, olemassa mutta tavoittamattomissa. Laatuahan kapitalistitkin lopulta ovat myymässä, koska se on ainoa asia, jota kukaan voisi haluta. Ja laatua kapitalistit myös ostavat, ei heitäkään muu kiinnosta. Ja kun pidetään mielessä se, että jonkin hyödykkeen arvo voi muuttua riippuen siitä, kuka sitä on ostamassa, selittyy myös se, miksi hyvästä kaupasta voivat netota sekä ostaja että myyjä. Myyjä ei halua sitä mitä hän on myymässä yhtä paljon kuin hän haluaa rahaa, eikä ostaja halua rahaansa yhtä paljon kuin sitä mitä hän on ostamassa. Ja jos molemmat vain kykenevät olemaan tarpeidensa suhteen riittävän realistisia, niin kapitalistisen hyvän lisäksi toteutuu myös moraalinen hyvä.
   Näin ajatellessani kai jotenkin naitan yhteen kapitalismin ja laadun metafysiikan. Tämä on kyllä ollut vauhdikkaan oloista pohdintaa. Mutta oli miten oli, eiköhän tässä ole kaikki, mitä minulla nyt oli aiheesta mielessä.



---

www.tuukkavirtaperko.net